Mikäli joku siellä ruudun takana halajaa tiheämpää päivitystahtia, kerrottakoon, että sellaista ei ole lähiaikoina luvassa. Koska pidän listoista, listaan syyt moiseen tulevaisuudenkuvaan:

1) On vähän kiire töiden kanssa - tosin se kiire alkaa hellittää ihan kohta.
2) Muutan pian. Sekin kiire hellittää ihan kohta, mutta on nyt sen verran akuuttina päällä, että vapaa-ajan ongelmista en tiedä mitään.
3) Muuton vuoksi nettiyhteys saattaa kadota joksikin aikaa - paitsi jos Tampereen puhelin on parantanut palveluaan. Viime muuton yhteydessä netto oli poikki kolmisen viikkoa, argh. Hankaloitti elämää aika tavalla.
4) En osaa tällä hetkellä puhua juuri muusta kuin remontista ja muutosta. Hienoja puheenaiheita, mutta hitusen ankeita, jos ei itse ole muuttamassa tai remppaamassa. Onneksi sentään tiedostan tämän ihan itse!

Odotan kovasti, että toukokuu olisi ohitse. Kesäkuussa asustelen uudessa kodissani, tutkin nurkkia ja tepastelen parvekkeella. Ja toivottavasti myös pidän tekemästäni remontista - tai sitten suunnittelen jo uusia maalikerroksia!

Nyt se on valmis! Pohjanmaan kirjoittajakoulun verkkolehti on puurtamisen jälkeen kaiken kansan ulottuvilla. Käykää lukemassa, ihastelemassa ja tutkimassa!

Jälki on kuin PKK itse: hauskaa, monipuolista, yllättävää. Ja liki liikutuin, kun olivat minustakin kirjoittaneet niin lämpimästi. Oi! Huomautettakoon, että olen antanut hyvin väljät raamit lehden tekemiselle, vastaanottanut opiskelijoiden tekemän sisältö- ja työnjakosuunnitelman - ja sen jälkeen vain odotellut, että mitähän sieltä tuleekaan. Ja välillä kyselin, että missäköhän mennään, tuleekohan valmista, onko ollut pulmia. Toki itse lehden teossa, teknisten asioiden opastajana oli ohjaaja, eivät kirjoittajat täysin yksin ole tämän asian kanssa olleet.

Tänään vietän koko päivän näiden kirjoittajien kanssa. Opintoretkeilemme  Tampereella. Jei!

Ei ole ollut turha viikko, ei lainkaan! Taas on tarttunut päähän vaikka millaista tietoa, joskin osa lienee jo varissut keväänlämpimälle asfaltillekin. Koska haluan vakuuttaa kaikki lukijani ylimaallisesta viisaudestani, olen armollinen ja jaan teillekin tietoa.

* On mahdollista juoda lähes kaksi litraa teetä päivässä ja silti (tai juuri siksi) voida oikein hyvin.
* Jos tekee Leipätiedotuksen sokeritestin, voi saada yllättäviä tuloksia.
* Jos on rehellinen Valion ravintoainelaskurissa, voi saada huolestuttavia tuloksia (nääh, kuka nyt B-ryhmän vitamiineja tai kalsiumia tarvitsee??).
* Valion ravintoainelaskurin esimerkkiruuat ovan kovin Valioon päin kallellaan. Jännä juttu!
* Kaikki sukunimet ovat Suomessa suojattuja. Eli af von Gygelschmugelssonit eivät ole sen etuoikeutettumpia sukunimeensä kuin Virtaset ja Lahtisetkaan. Ei sitä Niemistäkään niin vain sukunimeksi oteta.
* Jos haluaa, voi esiintyä puhelinluettelossa vain sukunimellään. Hyötyä voi jokainen miettiä. Kerron silti jo nyt, että jos joskus puhelinluettelossa on pelkkä Haanpää, se saatan olla minä - en vain halua kertoa liikaa itsestäni.
* Kuten kahdesta edellä opitusta käy ilmi, on hyvä juttu, jos työkaveri opettaa oikikseen pyrkiviä. Työkaverin seurassa on näin ollen mahdollista viisastua.
* Maali voi kuivua alle tunnissa. Tätä en ole itse testannut, mutta rautakaupassa kerrottiin. Olen hämmästynyt.
* Veroehdotuksen tarkastaminen ei ole ihan niin tuskallista kuin sen tarkastamisen ajatteleminen.
* Voin onnistua vetoketjun ompelemisessa. Mikä on todistettu kahdesti tällä viikolla.
* Jotkut ihmiset ihan oikeasti käyttävät valkoista tapettia. Valkoista tapettia. Sellaista, jossa ei edes ole mitään jännää pintakuviota. Se on vain valkoista. Eikö maalaaminen olisi helpompaa? (Kysyy hän, joka joutuu rapsuttelemaan toisten kiinnittämiä tapetteja saadakseen seinistä hauskemmat.) Olen siis oppinut, että tällaisiakin ihmisiä on. Mutta miksi he toimivat näin, on vielä arvoitus.
* Imurointi-inhoni ei ole kadonnut minnekään. Kuinka kauan voi lykätä väistämätöntä?
* Jos junamatkalle ottaa mukaan lehden, josa on ristikko ja työpapereita, on todennäköistä, että jossain vaiheessa on erittäin kiinnostunut ristikon täyttämisestä ja miettii ankarasti, mikä sana tulee vihjeen "naturelli kynsi" kohdalle.

Kuuntelin eilen aamupäivällä pianomusiikkia ja haikeuduin täysin. Kaunista, surumielistä, herkkää! En ymmärrä, miksi pianonsoitto vaikuttaa sillä tavoin. Tosin kun itse soitan, en yleensä pahemmin liikutu... Naapureiden tuskankyynelistä sen sijaan en tiedä.

Jos pianon ääni miellyttää, kokeilkaa Solo Piano Radiota. Pelkkää pianoa, ei muita soittimia. Ainakin sunnuntaifiiliksiin toimi upeasti.

Taidanpa joskus kokeilla, millaista tekstiä syntyy, jos kuuntelee vain pianoa. Ainakin Chopinin pianoetydejä kuunnellessa mieleen tulvii maisemia ja väsisävyjä, jotka siirtäisin sanoiksi paperille, jos vain saisin aikaiseksi - ja osaisin.

Olen ollut uuvuksissa, ehkä monestakin syystä. Tekstikokonaisuuden loppurutistus vei voimia (ja kasvatti niskakyttyrää...), vappuakin piti viettää, elämänmuutos (jälleen!) tulossa - ja ylipäätään tässä vaiheessa kevättä alkaa jo jonkin verran tuntua, että on koko talven tehnyt töitä. Kalenteri näyttää toukokuulle vielä vaikka mitä, mutta kesäkuu onkin jo hiljaisempi. Vaihtelua sekin.

Kirjoja olen kuitenkin lukenut, kas kun televisio ei vieläkään kuulu huusholliini (joskin hankintalistalle). Epäilykseni saivat vahvistuksensa, kun tartuin Catherine Cooksonin Naisten taloon. Jos haluatte lukea huonon kirjan, suosittelen Naisten taloa. Kirjoittamisen opiskelijoille varsin havainnollistava teos, sellainen älä-vain-tee-näin-opas.

Kökköä dialogia esimerkiksi:
- Meidän on tehtävä joitain järjestelyjä, että me voidaan tavata, Henry sanoi. Et varmaan tiedä, missä taloni sijaitsee.
- Ei, en tiedä.
- No, se on jonkin matkan päässä Brompton Hillistä ja siitä uudesta maatilasta. [Seuraa seitsemän rivin repliikki, jossa selvitetään reittiä ja mainitaan, ettei talo ole niin siisti kuin se voisi olla, poikamiehenä kun elellään.]  Voisitko ehkä tulla sinne jonain iltana tai sunnuntaina?
- Minä... minä yritän. Kyllä, kyllä, minä yritän.
He syleilivät taas, ja Lizzie mutisi. - Voi, tuskin uskon tätä todeksi.

Aikaa romaanissa kuluu 15 vuotta, mutta sitä ei juurikaan huomaa - paitsi siitä, että yhden päähenkilön tytär vanhenee. Se, miten maailma muuttuu arvoiltaan vuodesta 1968 vuoteen 1983, ei näy. Viitteitä populaarikulttuuriin ei ole, yllättäen edes henkilöiden pukeutumisesta ei kerrota juuri mitään. Kontaktit ulkomaailmaan ovat vähäisiä, viiden sukupolven naiset ovat tekemisissä lähinnä keskenään, mitä nyt naapurissa käyvät välillä. Yhtenä teemana kirjassa kulkee insesti, mutta mitäpä sitäkään syvällisemmin käsittelemään. Ikäväähän se, mutta onneksi tytär tutustuu itseään kymmenisen vuotta vanhempaan lääkäriin, jonka kanssa menee naimisiin 16-vuotiaana ja näin pelastuu isältään.

Eipä erityisemmin tee mieli lukea enempää Cooksonia. Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, että jos haluaa lukea hyvää romanttista viihdettä, on hankittava brittien kirjoittamaa chick littiä.

Olemisen sietämätön keveys on yhä kesken. Sen kanssa lukuajastani kilpailee tänään ystävältä lainaan saamani Cathyn kirja (Stewart / Weisman / Brigg) ja kirjakaupan alehyllystä pelastamani  Catherine Blackledgen Vaginan tarina. Vaginan tarina on juuri sitä, mitä otsikko lupaa. Kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta - ja sellaiselta, jota tekee koko ajan mieli lukea jollekin ääneen, että kuunteles tätäkin! Jo nyt olen oppinut (ja jaan tietoni teillekin), että Katalonialaisen sanonnan mukaan "Meri tyyntyy naisen pillun nähdessään". Tämä näkyy käytännössä hyvänonnentoivotuksena: kalastajien vaimot näyttävät sukupuolielimensä merelle ennen kuin laivat lähtevät satamasta. Pystyn välittömästi visualisoimaan tämän näyn!

Edelleen pari arvioitavaa kirjaa odottaa vuoroaan. Ja pääsevät vuoroonsa, ihan varmasti! Mutta viime aikojen työmäärän jälkeen on luettava jotain ihan vain itselle, jotain, josta heränneitä ajatuksia ei tarvitse puristaa noin 2200 merkkiin.