Tämä on niitä päiviä, jolloin ei osaa kirjoittaa varsinaista tekstiä. Sen sijaan kirjoittaa muistikirjaan tekstistä. Suunnittelee, hakee tunnelmaa, pyörittelee teemaa, kiertelee varsinaisen asian ympärillä. Toisaalta siinä on sijaistoiminnon makua, toisaalta se on olennaista prosessointia. Kummasta on tällä kertaa kyse - en voi vielä tietää. Mutta on mukavaa kantaa tekstiä mukana, katsella sitä eri puolilta, miettiä, mihin kaikkeen se taipuisi.

Tämä on niitä päiviä, jolloin tuntuu hyvältä lukea muiden tekstiä kirjoittamisesta. Aloitin A.W.Yrjänän Päiväkirjan. Istuin parvekkeella (lämmin ilma!) ja luin runojen ja laulujen kirjoittamisesta, elämästä niiden ympärillä, unista.

Olen äärettömän onnellinen keväästä, valosta, vihreydestä. Jokin kukkii pihapiirissämme, ulkona on huumaava tuoksu. Ja värit - ne ovat niin kirkkaat tähän aikaan vuodesta. Ihanaa, kun tuleva kesä on vasta alkamaisillaan. Tervetuloa, oli jo ikävä.

Tiedoksenne! Huomaattehan, että tänään on viimeinen ilmoittautumispäivä!

Unimaailmat

musiikin ja sanataiteen koulutus

La-su 26. – 27.5.2012 Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski

Unimaailmat – kokeellinen konsertti su 27.5.2012 klo 16

Unimaailmat -koulutuskokonaisuus on sekä musiikin että sanataiteen tekijöiden yhteinen kokeileva kurssi, jossa yhdistellään kahta eri taidemuotoa luovasti erilaisten harjoitusten ja improvisaation avulla. Kurssilla musiikin ja sanataiteen ryhmät sukeltavat luovaan prosessiin unimaailmojen tematiikan johdattelemana opiskellen sekä itsenäisesti, omassa ryhmässä, että molemmat taiteenlajit yhdessä. Musiikkitoimijoiden ja sanataiteen ryhmissä syntynyttä materiaalia demotaan sunnuntaina kokeellisessa sanan ja musiikin konsertissa Voipaalan

taidekeskuksen konserttitilassa, jonne yleisöllä on vapaa pääsy.

Kouluttajina toimivat muusikko, lauluntekijä ja pedagogi Soila Sariola sekä runoilija, käsikirjoittaja ja kuvataiteilija Lealiisa Kivikari.

Osallistuminen ja ennakkotehtävä

Kurssiviikonlopun tarkoituksena on avata uudenlaisia näköaloja sekä kurssilaisten omaan taiteelliseen työskentelyyn musiikin tai sanataiteen parissa että omaan mahdolliseen opetustyöhön. Kurssi soveltuu sekä musiikin että kirjoittamisen kokeneille harrastajille, opettajille ja ammattilaisille.

Osallistujien odotetaan olevan paikalla koko kurssin ajan. Musiikki- / kirjoitustaustasta ja aiemmasta kokemuksesta tulee kertoa lyhyesti ennakkoilmoittautumisen yhteydessä. Kurssilaiset saavat Unimaailma-teemaan liittyvän ennakkotehtävän ilmoittautumisen yhteydessä.

Ilmoittautuminen

Ennakkoilmoittautuminen sähköpostitse paivi.haanpa(at)minedu.fi maanantaihin 14.5.2012 mennessä. Kurssiryhmiin otetaan 10 sanataiteen ja 10 säveltaiteen edustajaa. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Unimaailmat-kurssi toteutetaan Hämeen ja Pirkanmaan taidetoimikuntien yhteistyönä. Kurssi on maksuton. Mahdollisen majoituksen, matkat ja ruokailut jokainen osallistuja kustantaa itse. Kurssi pidetään 26.–27.5.2012 Voipaalan taidekeskuksessa Valkeakoskella (Sääksmäentie 772, 37700 Sääksmäki). Paikka sijaitsee Kanta-Hämeen ja Pirkanmaan rajalla.

Lisätietoa

Kirjallisuuden läänintaiteilija

Päivi Haanpää, Hämeen taidetoimikunta

p. 029 5330894, paivi.haanpaa(at)minedu.fi

Venetsia. Ei autoja, ei polkupyöriä, ei moottoreiden metelöintiä. Sen sijaan kapeita kujia, siltoja, kanavia, rapistuvia seiniä, hurmaavia ikkunoita, ihanaa ruokaa, kymmeniä jäätelömakuja, suuntavaiston menetystä, yllätyksiä siellä ja täällä. Kuvat eivät kerro kaikkea, mutta jotain kuitenkin.

Vietin neljä päivää Venetsiassa kahden kirjoittavan ystäväni kanssa. Olemme tehneet näitä Diesel-matkoja ennenkin (kuten kerrottu on), ja tämä reissu tuli tarpeeseen pitkän tauon jälkeen. Kirjoitimme oletettua vähemmän, joskin Prahan reissu ylitti aikoinaan odotuksemme tekstin syntymisen suhteen niin hurjasti, että mikä tahansa tuntuu siihen verraten vähäiseltä. Mutta muistikirjat olivat mukana ja käytössä. Eikä teksteistä puhumista sovi vähätellä.

Venetsia on toinen todellisuus. Neljä päivää voi kuulostaa vähäiseltä, mutta mikä ihana irtiotto arjesta! Kotiin palatessa tuntui kuin olisi ollut poissa kauemman.

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että matkoilla parasta ja hauskinta on vaellella päämäärättömästi kaupungilla, syödä kaksi lämmintä ateriaa ravintolassa päivittäin ja käydä välillä kahviloissa tai jäätelöllä ihan muuten vaan. Ja ruokakaupat, ne ovat ehdottoman kiinnostavia kohteita aina ja kaikkialla. Ensinnä siksi, että ruokakaupoista voi päätellä aika paljon maan tavoista ja tottumuksista. Toiseksi siksi, että arkinenkin ruoka-aines näyttää jännittävältä, kun sen nimi lukee kielellä, jota ei ihan ymmärrä.

Nähtävyyksiäkin voi ihailla, mutten halua tehdä niistä pakkoa tai velvollisuutta. Aika paljon tulee vastaan enempiä suunnittelemattakin, ja ne, joiden luo menoa pitää suunnitella, kannattaa pitää kohtuullisissa määrissä.

Venetsiassa opin mm. tällaista:

- Valkoviini voi olla hyvää.

- Vaikkei kaikki aina menisi ihan kuin Strömsössä, tanssi voi silti jatkua.

- Pizzaa voi syödä aamiaiseksi.

- Suomeen on saatava verigreippijäätelöä. Ja kookosjäätelöä. Ainakin.

- Joskus on hyvä unohtaa logiikka.

- Hyvä laukku, parempi mieli.

Totesimme yhdessä, että Venetsia tekee talven kireyttämälle suomalaiselle oikein hyvää. Sinnehän voisi matkustaa uudelleenkin... Paitsi että seuraava matka on suunnitteilla jo ihan muualle. Matkailun huono (?) puoli on se, että reissun jälkeen tekee aina mieli varata uusi matka.

Terveisiä järjenvastaisesta, logiikattomasta, mahdottomasta, ihanasta, yllättävästä kaupungista - Venetsiasta! Kaiken muuttamisen, remontoimisen, laatikoiden purkamisen, tavaroiden etsimisen, sisustamisyritysten ynnä muiden ajanvietteiden lisäksi olen käynyt töissä - ja pienellä Venetsian-matkalla, joka oli varsin ihana ja tarpeellinen. Siinä on blogi jäänyt hieman vähemmälle, ja tietenkin siitä(kin) asiasta on pitänyt potea huonoa omaatuntoa. Kun pitäisi. Eikä vain pitäisi, vaan oikeasti haluaisi - mutta kaikkeen ei aika riitä. Kun on viettänyt ensin kolmasosan valveillaoloajastaan töiden parissa ja siirtynyt sen jälkeen kotiin etsimään/purkamaan/säätämään/maalaamaan, ei Omalle huoneelle ole juuri aikaa saati ajatuksia herunut.

Miksi edes kerron tämän? Kyllähän te tiedätte, ymmärrätte, arvaatte, millaista ihmisellä on muuton jälkeen.

Poden monesta asiasta syyllisyyttä, mutta yritän pitää Oman huoneen irrallaan sellaisesta. Minusta on mukavaa kirjoittaa tänne, enkä halua tehdä bloggaamisesta pakkoa - sehän on itse valitsemani harrastus. Nämä tekstit ovat usein nopeasti tehtyjä, luonnosmaisiakin, ja saavatkin olla. Siksi tänne on usein helppo kirjoittaa, on lupa olla keskeneräinen. Tämä on yksi juttelemisen muoto, joskin toki harkitumpi kuin teekupposen äärellä harrastettu maailmanparantaminen.

Minulla on monta valokuvaa, jotka haluaisin jakaa. Ja ajatuksia. Ja juttuideoita. Niiden aika tulee. Seinätkin on jo maalattu täällä kotona, eli ehkä pian on aikaa muullekin.

Että ihan ohimennen pohdin: olisiko mitään mieltä kirjoittaa tänne kengistä?

Tasan vuosi sitten kävi näin:

Auto menee kevyesti ympäri

Minä leijun mukana

Ilmassa kaikki on hetken kevyttä

Pidän kiinni ratista

Minä leijun mukana

Valkoista yllä, alla, vieressä

Pidän kiinni ratista

Minun suuni pysyy kiinni

Valkoista yllä, alla, vieressä

Olenko hetken painoton?

Minun suuni pysyy kiinni

Kaikki on hyvin, hiljaakin

Olenko hetken painoton

Punainen kuori, valkoinen alusta

Kaikki on hyvin, hiljaakin

Kuulokkeiden ääni katoaa

Punainen kuori, valkoinen alusta

Ilmassa kaikki on hetken kevyttä

Kuulokkeiden ääni katoaa

Auto menee kevyesti ympäri

Ei käynyt kuinkaan. Paitsi autolle, joka meni lunastukseen, vaikkei kuvasta ehkä uskoisi. (Kuvat on otettu onnettomuuden jälkeen!) Mutta vaikuttaahan se edelleen. Talviautoilu pelottaa.

Pystyn edelleen, todella helposti, muistamaan miltä tuntuu, kun auto lähtee käsistä, menee ympäri. Olin suunnilleen Hauhon kohdalla, matkalla Lahteen. Kuuntelin Led Zeppeliniä ajaessani, mutta musiikkikin katosi kun auto lähti käsistä. Muistan, miten kaksi autoa pysähtyi heti auttamaan. Muistan, kun sammutin auton, nousin ulos ja huusin, että olen kunnossa. Muistan, että auttajani eivät päästäneet minua takaisin autolle. He toivat tavarani, minä huusin tien vierestä, että onko avainnippua, löytyykö kännykkä, entä kangaskassi, jossa on opetustarvikkeet. Muistan, miten istuin ensihoitajien tutkittavana tienposkessa. Muistan, kun he puhalluttivat minut, se oli ensimmäinen kerta, kun minut puhallutettiin. Muistan poliisiauton, sen, miten tarkastelin sen sisustusta ja mietin, kuuluuko tällaisia ihmetellä, kun on juuri ajanut auton ympäri. Poliisi sanoi, että ei pitäisi pitää autossa irtotavaraa, ne voivat olla vaarallisia, jos auto menee ympäri. Muistan nuoren miehen, joka jäi odottamaan ja jonka autossa lämmittelin, kun poliisi tutki autoani. Hän vei minut Lahteen koulukeikalle. Auton hansikaslokerossa oli proteiinipatukka, hän kehotti minua syömään sen. Söin, siinä oli ainakin suklaata, ehkä toffeetakin. Kävimme kahvilla huoltoasemalla, sain tarjota kahvit. Mies sanoi monta kertaa, että tämä on kansalaisvelvollisuus, enkä saanut korvata hänelle mitään. Muistan kun soitin esimiehelle, että näin kävi, ymmärsin sentään ilmoittaa. Esimies kysyi, olenko tosissani kun kerroin että olen matkalla Lahteen, että ekaa sanataidepajaa en nyt ehdi pitää mutta ne kaksi muuta kylläkin. Muistan, kun yritin soittaa rakkaalleni, mutta hänen puhelimensa oli kiinni. Mietin, miten tällainen asia kerrotaan vastaajaan, enkä jättänyt vastaajaviestiä. Laitoin tekstiviestin. Muistan sanataidepajat, miten mainioita tekstejä lapset tekivät, eikä heillä ollut aavistustakaan, että minä olin juuri ajanut auton ympäri. Me teimme kuvarunoja ja kirjoitimme kalevalamittaa. Muistan, kun kävin lääkärissä työpäivän päätteeksi. "Sinä olet harvinaisen hyvässä kunnossa", lääkäri sanoi. Sain lihasrelaksanttireseptin. Unohdin hakea lääkkeet. Menin junalla Hämeenlinnaan. Kotona tuli itku, vasta. Siihen asti piti sinnitellä, pysyä koossa.

Kirjoitin alussa olevan pantoumin vähän onnettumuuden jälkeen. En korjannut sitä lainkaan, vaikka parissa kohtaa mietin, että pitäisi. Olkoon nyt noin, epätäydellinen, ja kuitenkin melko tarkka hetken kuvaus.

Olen vieläkin kiitollinen niistä tuntemattomista, jotka pysähtyivät auttamaan minua, heille tuntematonta. Ihmiset ovat hyviä.