Hienoa, että saimme kunnon talven. Komeaa, että on lunta ja valkoista. Mahtavaa, ettei sada vettä.

Noin. Nyt nuo on sanottu ja voi sanoa jotain muuta.

Kuten sen, että ei jaksaisi tätä kylmyyttä enää.

Tämä on nyt nähty, kiitos vaan. Tilaisin seuraavaksi kevään. Tiedättehän, sen vuodenajan, jolloin aurinko paistaa ja valoa riittää useaksi tunniksi. Muistattehan, kevät, se, jolloin ei tarvitse tarpoa rautatieasemalle naama kohmeessa ja palellen, vaikka kaulassa on kaksi huivia ja koko keho vuorattu villalla. Yksi niistä vuodenajoista, jolloin ei tarvitse huolehtia autonsa jäätymisestä (kyllä, tämäkin huvi oli tyystin poissa elämästäni vielä viime talvena, joskin Hyönteinen on niin kiltti ja helppo auto, ettei paljon pakkasista piittaa).

Ja jos koiruudelta kysytään, sekin arvostaisi lämpimämpiä ilmoja.

Kuvassa koiruus ulkoilee rohkeasti paidatta. Kerrottakoon, että kuvaushetkellä lämpötila (oi että tuo sana "lämpö" on jotenkin viehkon koominen tuossa!) oli vain muutaman asteen pakkasella, eli ihan hellemeiningeissä mentiin.

Oikeasti haluan käyttää hauskempia kenkiä ja kevyempiä hameita. Haluan vastata puhelimeen tai naputtaa tekstiviestin myös ulkona ollessani. Haluan liikuttaa huuliani, vaikka olisinkin ollut ulkoilmassa jo huikeat kymmenen minuuttia. Haluan lukea kirjaa ulkona, rautatieaseman penkillä istuen. Ja haluan hillua kotona kotimekossa ilman, että polvet jäätyvät.

Mutta kunhan tässä lämpimikseni kirjoittelen.

Kevättä odotellessa. (Herätyskelloni oli jo mystisesti siirtynyt kesäaikaan viikonlopun aikana. Miten se onnistui itse siirtämään viisareitaan, en tiedä. Julmana realistina palautin sen talviaikaan, toistaiseksi.)

Hipsikäähän Usvan sivuille, mikäli vähänkin spekulatiivinen kirjoittaminen kiinnostaa. Usva järjestää perinteisen kirjoituskilpailunsa, jossa ei ole vain yhtä voittajaa - vaan viisi.

Ei uudenvuodenlupauksia minulle. Ei tänäkään vuonna.

Kokeilin vuosi sitten lupauksien sijaan jotain parempaa: toivomista. Kirjoitin muistikirjaani toivomuksia vuodelle 2009. Tarkastelin niitä vuodenvaihteen tuntumassa, ja en voi valittaa: toiveet toteutuivat. Ajattelin siis ottaa toivomisen ihan tavaksi.

Kirjoittamisen suhteen toivon seuraavia:

1. Toivon, että kirjoitan joka päivä jotain kaunokirjallista. Viisi minuuttia riittää! Enempää ei tarvitse, jos ei jaksa, ja laatuvaatimuksia päivittäisillä kirjoitusrupeamilla ei ole.

2. Toivon, että vien itseni taiteilijatreffeille kerran viikossa. Tämä Julia Cameronilta omittu ajatus tarkoittaa, että ainakin kerran viikossa tekisin jotain hauskaa, ihan omaa - vaikka pientäkin. Teatteri, kävely uudessa paikassa, elokuva, antaumuksellinen lehtien lukeminen lehtituvassa, kutominen... Cameronin mukaan taiteilijatreffeillä pitäisi käydä yksin, mutta en aio noudattaa sitä orjallisesti - fiilispohjalta.

3. Toivon, että jaksan ja ehdin lukea kaikenlaista. Uusia, vanhoja, kotimaisia, ulkomaisia kirjoja. Runoja, näytelmiä, romaaneja, satuja, aforismeja, novelleja. Aikuisten, lasten, nuorten. Realismia ja fantasiaa. Kevyttä ja painavaa. Myös ihan omaksi ilokseni, lukemisen riemusta.

4. Toivon, että lähden kirjoittajatreffeille - treenikirjoittamaan toisten kirjoittajien kanssa.

5. Toivon, että pystyn tekemään työpöydästäni miellyttävän. Toivon kokoavani työpöydän kulmalle eräänlaisen alttarin (tämä on turhan juhlallinen ja latautunut sana, mutta parempaakaan en nyt keksi), johon kokoan innostavia ja kannustavia sitaatteja, esineitä ja kuvia. Toivon, että tämä esinekollaasi vaihtuu ja muuntuu omien tuntemuksieni ja meneillään olevien tekstiprojektien mukana.

Miksi toivon enkä lupaa? Ainakin siksi, että toiveet voivat toteutuakin, lupaukset saavat aikaan lähinnä vastareaktion omalla kohdallani. Tärkeintä on kai tietää, mikä toimii itsellä. Kirjoittajatreffeillä puhutaan tavoitteista, ja hyvää asiaa puhutaankin. Tarkkuus pätee myös toiveisiin. Mitä tarkoittaa, jos toivoo kirjoittavansa enemmän?

Varoituksen sana: kannattaa miettiä, mitä toivoo. Toive voi nimittäin toteutua.

...tai oikeastaan jo viime viikolla. Vaikka musta tee, maustettuna tai maustamattomana, onkin ikisuosikkini, en yleensä kieltäydy yrttisestä Yogi-teestäkään. Varsinkaan Sweet Chili -teestä, joka on oiva talvitee. Teepussissa on aina jokin viisaus, ja tästä yhdestä ilahduin erityisesti:

To learn, read.

To know, write.

To master, teach.

Viisasta päivää, ihmiset!

Oma huone palailee hiljalleen blogimaailmaan piiiiitkääään ja iiiihaaaaaanaaaaan joululomailun jälkeen. Töissä ollaan jo, jos joku siitä on huolissaan. Mutta bloggaaminen tulee vähän jäljessä...

Alla oivallista tietoa aforismeista kiinnostuneille. Paimioon, mars!