Käsilaukkuni vakiovarustukseen kuuluu kalenteri. Tai nykyään olen välillä niin hurja, että jätän vapaapäivinä kalenterin kotiin notkumaan... Mutta varsin usein kalenteri seikkailee mukanani, ja ilman sitä olisin pulassa - en osaa käyttää kännykän kalenteria enkä edes muista, onko iPodissa jotain vastaavaa toimintoa. Paperikalenteri sen olla pitää.

Loppuvuodesta kalenteriparka alkaa olla melkoisen resuinen ja sen paksuus on kasvanut - kalenteri kun syö mielellään verokortteja, laskuja, kuitteja, postikortteja, tapahtumien mainoksia, lentolehtisiä, post it -lappuja... Ne nuhjaantuvat kotoisasti mukana menossa.

Loka-marraskuussa on useimmiten aika ryhtyä katselemaan uutta kalenteria. Minulla on omat vaatimukseni, eikä niitä näköjään ole helppo täyttää (ja tästä asiasta voisin nurista pitkään):

- viikko per aukeama

- pystysarakkeet, kellonajat merkitty valmiiksi, kiitos

- jonkin verran muistiinpanotilaa joka viikolle, vähänkin riittää

- koko noin A5

- kauniit kannet - sisäpuolen kauneutta olen jo väsynyt toivomaan...

Mikä on, että upeita kalentereita kyllä löytyy, mutta sellaiset ovat toivottoman epäkäytännöllisiä ihmiselle, jonka kalenterissa saattaa olla enemmän kuin yksi merkintä / päivä? Eikö kalenteria oikeasti käyttävällä ihmisellä ole oikeutta kauniiseen JA käytännölliseen kalenteriin? Miksi pitää tyytyä ankeisiin mustiin/viininpunaisiin perusjärkeviin?

Tänä vuonna suunnittelin jo ulkomaantilausta, Paperblanksiltapa tietenkin. Mutta Turun kirjamessuilla onnisti, ja ihan vahingossa. Löysin hurmaavan kalenterin, joka täyttää kriteeristön melko mukavasti. Meiju Niskalan Kalenteri arjen löytöretkeilijälle sulostuttakoon ensi vuottani. Olen jo nyt hykerrellyt kalenterin tehtäville...

Nautin myös siitä hetkestä, kun voin kaikessa rauhassa siirtää tärkeät merkinnät uuteen kalenteriin. Syntymäpäivät, suunnitellut työt ja lomat, tiedossa olevat tapahtumat, muute merkkipäivät. Ja niin maailma on taas tuokion verran järjestyksessä.