Muutto on ohi, tavarat lähes oikeilla paikoillaan ja olo mitä parhain. Kesä näyttää parhaita puoliaan, aamuherätyksiä on kovin harvoin, työsuma liki kokonaan purettu ja muutenkin hyvä mieli. Mikäs tässä! Netti puuttuu, toivottavasti ensi viikolla sekin asia korjaantuu.

Kävin äsken kirjastossa hakemassa lukemista. Miksi, miksi, miksi käsi ei tahdo hakeutua kiinni siihen kirjaan, jonka tietää haluavansa lukea? Luettuani Khaled Hosseinin aivan käsittämättömän hienon Tuhat loistavaa aurinkoa -romaanin (oikeasti, en osaa käyttää kuin ylisanoja tuon teoksen kohdalla) olen halunnut lukea myös Leijapojan. Ja siellä se oli, kirjaston hyllyllä, huuteli nimeäni. Ja mitä minä teen? Menen kohdalle, kääntelen kirjaa ja mietin, että nääh, ehkä joskus toiste. Ehtiihän tämän.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun näin käy. Kirjakaupassa tai divarissakin sitä löytää Sen Kirjan, Jota On Etsinyt Ikuisesti, mutta kun sitä lopulta pitelee käsissään, alkaa perua koko juttua. Emmä, joskus toiste sitten... Miksi?

Nyt kuitenkin taltutin tuon oudon myöhemmin-ajatuksen ja lainasin Leijapojan. Ja muitakin kirjoja. Ja käyn tänään vielä ostamassa Joanne Harrisin Karamellikengät - toivon, että se on sopivaa kesälukemista. En tiedä, maltanko mennä parvekkeelle asti lukemaan - keltaiset seinäni ovat niiiiiin hienot, että niiden suojista ei malttaisi lähteä pois.