Aika ajoin vaivanneesta sunnuntaimelankoliasta ei ole nyt tietoakaan. Liekö syynä aurinko vai jokin kosminen voima, sitä en ryhdy arvailemaan. Riittää, että sunnuntaiolo on mitä mukavin. Joitain olotilaan vaikuttavia palasia voin toki osoittaa. Vaikkeivät ne koko keitosta reseptittäisikään, ovat ne kuitenkin olennaisessa osassa tätä keitosta.

* The Dø. Näin bändin Provinssissa, ja se kuulosti ihastuttavalta. Oikeasti, ihastuttava on paras sana, jonka keksin yhtyeen musiikkia kuvaamaan. Heinäkuun alussa kaksikon levy A Mouthful julkaistiin Suomessakin, ja tällä viikolla viimeinkin hankin sen itselleni. Pidän laulaja Olivia B. Merilahden äänestä, joka on yhdistelmä Kate Bushia, Nina Perssonia - ja tietenkin Oliviaa itseään. Ainoa asia, mikä tällä hetkellä häiritsee, on se, miten bändin nimi pitäisi lausua. Ehdotuksia? Varmaa tietoa?

* Eilinen mökkireissu. Myönnän, en kovin äkkiä kuvailisi itseäni mökki-ihmiseksi. Mutta mökillä on ihan kivaa käydä joskus. Kuten eilen. Yhdistelmä kolme kirjoittavaa ystävää + ruokaa + sauna + järvi + kaunis kesäpäivä = paljon keskustelua, naurua ja kirjoittamisideoita. En pidä itseäni historiallisten tarinoiden kirjoittajana, mutta nyt on ehkä pakko taipua siihenkin, sen verran kiinnostavia henkilöitä eilen loimme... Kiitos, Marika ja Emmi!

* Tänään suuntaan Tampere-talossa pidettävään Finnconiin. En ole ennen coneissa käynyt, mutta nyt, kun tapahtuma on melkein kotiovella, ei enää voi jättää väliin. Lisäksi ystävä on puhumassa tapahtumassa, täytyyhän sellaista päästä kuulemaan! Sää saattaa houkutella jatkokeskusteluille terassille - en pahastuisi, jos näin kävisi.

* Joutilaisuus. Ei ole kiire minnekään, mikään megasuuri työprojekti ei ahdista. Vanha, hyväksi havaittu metodi on antaa asioiden hautua päässä valmiiksi puolivahingossa. Asioilla on taipumus järjestyä, niin nytkin. Moni syksyn asia muhii hissukseen muiden tekemisten takana. Nyt on aikaa lueskella, haahuilla ja antaa ajatusten vaeltaa.

Kaksi ärsytystä on mainittava, ihan tasapainon vuoksi:
1. Ostin dvd-boksin, jossa on kymmenen Marilyn Monroe -leffaa ja yksi dokumentti. Tämä ei ärsytä, ei tokikaan! Mutta katsoin eilen illalla Bussipysäkin (Bus Stop, 1956), ja se ärsytti! Hämmästyin itsekin, kuinka paljon miespäähenkilö Beau (itsepäinen, käytöstavaton, naiivi cowboy) rasitti minua. Ja Cherien (oi niin ihana Marilyn) ponnettomat vastalauseet saivat minut melkein kiljumaan kannustushuutoja: "Sano se kovempaa! Huuda sille! Tee asia selväksi! Älä anna sen idiootin määräillä sinua!" Selvennän kuitenkin, että en alkanut huutaa elokuvalle... Yritin kovasti nähdä elokuvan hienon sanoman, mutta silti päällimmäiseksi jäi ärtymys.

2. Täti nipottaa nyt, mutta sanojen väärinkäyttö on ärsyttävää. Ja vähän huvittavaakin. Elle-lehti lähestyi minua kesätarjouksella. Kun nyt tilaisin Ellen, saisin kaupan päälle uniikin Elle-sateenvarjon! Suokaa anteeksi skeptisyyteni, mutta en ihan jaksa uskoa, että sateenvarjot olisivat uniikkeja. Uniikkihan tarkoittaa ainoaa, ainutlaatuista. Vai valmistetaanko Elleä varten sateenvarjoja, jotka kaikki ovat erilaisia? Mikä niistä tekee uniikkeja? Täti on nyt nihkeä ja mieleltään ahdas, mutta typerä markkinointi ärsyttää sen sijaan, että houkuttaisi tilaamaan.

Ärsytykset häviävät määrällään ja laadullaan ilonaiheille 6-0, joten mukava sunnuntaiolo jatkuu. Ja aurinkokin paistaa edelleen!