Milan Kunderan romaanin Identiteetti päähenkilöt ovat Chantal ja Jean-Marc, aviopari. He ovat lomalla, kun käänteentekevä väärinkäsitys saa alkunsa. Chantal on alkanut saada kuumia aaltoja, mutta hän ei ole puhunut asiasta miehensä kanssa. Chantal ja Jean-Marc ovat viettäneet aamupäivän eri paikoissa, ja hotellihuoneessa Jean-Marc kysyy syytä Chantalin oudolle mielialalle. Chantal haluaa kääntää kyselyn vitsiksi, joten hän sanoo: "Miehet eivät enää käänny katsomaan minua." Sen sanottuaan Chantal punastuu - eikä hänen äänensä ole niin kepeä kuin hän olisi toivonut. Punastuminen - eli kuuma aalto - yhdessä äänensävyn kanssa tuo lauseelle uusia sävyjä, jotka Jean-Marc mielessään tulkitsee aivan eri tavalla kuin Chantal tarkoitti.

Jean-Marc päättää ryhtyä kirjoittamaan vaimolleen kirjeitä, salanimellä tietenkin. Ensimmäisessä kirjeessä on vain yksi virke: "Seuraan teitä kuin vakooja, te olette kaunis, hyvin kaunis." Chantal ei näytä kirjettä miehelleen, mutta ryhtyy selvittämään, kuka on kirjeiden takana.

Kundera käyttää näkökulmatekniikkaa, kertoo tarinaa vuorotellen Chantalin ja Jean-Marcin näkökulmasta. Tällä tavoin paljastuu kahden ihmisen ajatuksien erilaisuus, tulkintojen monimuotoisuus. Jos asioista ei puhuta, ihminen tekee päätelmänsä muiden seikkojen avulla.

Identiteetti on nimensä mukaisesti pohdiskelma identiteetistä. Kuka olen? Olenko sama kaikkien kanssa? Miten määrittää se, mitä olen? Näkevätkö muut minut samoin kuin minä itseni?

Toisinaan tulee tarve lukea Kunderaa. Toisinaan ikään kuin tarvitsen hänen tapaansa kirjoittaa, pohtivaa, verkkaan etenevää tyyliä. Identiteetti oli yhteen aikaan tärkeä kirja (tavallaan se on sitä edelleenkin), mietin silloin paljonkin juuri kirjan esiintuomia kysymyksiä. On mielenkiintoista, miten eri tavalla ihmiset näkevät samat tilanteet. Miten he muistavat samoista tapahtumista eri asioita. Miten usealla tavalla asiat voi tulkita. En väitä, että näiden miettiminen olisi kokonaan ohi.

 

Milan Kundera: Identiteetti. Suomentanut Annikki Suni. WSOY 1998.