Viikko menee nopeasti. Ihan itse tein tämän omaperäisen havainnon... Ja toisaalta, viikossa ehtii vaikka mitä. Siis jo tekee. Minä olen tällä viikolla kutonut pipoa (siihen tulee kuulkaas palmikoita - tietenkin, koska en ole juurikaan niitä aikaisemmin tehnyt, nythän on oiva aika opetella lisää sitä taitoa), valinnut työhuoneen kalusteita, puhunut puhelimessa viisaita ja ymmärtäväisiä ja raivokkaita omista ja muiden suhdeasioista, kuunnellut Lokki Joonatanin äänikirjana (enpä ollut aikaisemmin lukenut kyseistä klassikkoa), juonut kahvia (Kyllä! Minä! Ihan kahvilassa!), leiponut kaneliässiä, juonut tolkuttomasti teetä, päivättänyt Facebook-statustani aika monta kertaa, suunnitellut imuroivani, lukenut Modaa, Dekoa ja Imagea, käynyt kävelyllä yksin ja koiruuden kanssa, laulanut & soittanut kovaa ja tunteellisesti mm. Cry Me a Riveriä (kotona, terveisiä ja anteeksi naapureilleni). Ja vähän kaikenlaista muutakin.

Olen myös kirjoittanut. Mutta ensimmäiset viisi päivää lähinnä ihmettelin, että kappas, nyt siis on marraskuu. Nyt siis olisi tarkoitus k i r j o i t t a a. Kuudentena päivänä (miten raamatulliselta tämä kuulostaakaan!) tartuin Prahassa aloitettuun muistikirjaan ja aloin kirjoittaa tekstejä puhtaaksi. Kiitän itseäni tästä puhtaaksikirjoitusliennytyksestä, sillä se tarjoaa matalan aloittamiskynnyksen. Ja sellaista tarvitsen. Aloitusvaikeuksia näyttää olevan muillakin nanoilijoilla, kurkatkaa vaikka.

Kolmen liuskan päiväsaldosta ollaan jäljessä, se täytyy myöntää. Puhtaaksikirjoitettuja liuskoja 14, joista neljä naputettu jo aikaisemmin, eli niitä ei lasketa. Käsin kirjoitettua raakatekstiä on vielä lisää, ja perjantaina syntyi ihan uuttakin (jee!!!), mutta totuus näyttäytyy silti karuna: olen jäljessä tavoitteestani.

Mikä neuvoksi? Eh, mikäpä muukaan kuin... Lopeta se bloggaaminen ja avaa nanotiedostosi, nainen!