Tee kuuluu aamurutiineihin, mutta myös kahvilakäynteihin, etätyöpäiviin, palavereihin, kirjan kaveriksi sohvannurkkaan, elokuvaseuraksi, junajuomaksi. Mutta nykyään yhä enemmän tee liittyy työntekoon. Mikä oivallinen työtoveri! Virkistää, tuo hyvää mieltä, lämmittää. Ja kun tarpeeksi juo, tee muistuttaa pienistä tauoistakin, joita ihminen tarvitsee...

Keittiöni yksi laatikko on varattu teelle. Luultavasti voisin (voisinko todella?) säilyttää teepakkauksia avohyllyllä tai vaikkapa keksipakettien kanssa samassa kaapissa, mutta oma laatikko on olemassa yksinkertaisesti siitä syystä, että teetä on niin paljon, että keksiparat eivät mahtuisi samaan paikkaan. (Ja ei, tämä ei kerro siitä, että minulla olisi myös huima keksivarasto.)

Mustaa teetä, rooibosta, vihreää teetä, yrttihaudukkeita, taitaa joukossa olla vähän valkoistakin. Tai sitten vein sen toimistolle. Ei voi ikinä tietää, mitä teetä tekee mieli, joten parilla laadulla ei vain pärjää! Musta tee on elinehto, etenkin aamuisin. Rooiboskin menee aamujuomana, mutta vihreällä en mielelläni aloita aamua. Vihreää teetä menee muutenkin kaikkein vähiten.

Kunnolla haudutettua (se, että dippaa pussin nopeasti veteen ja saa värjättyä vettä, ei ole hauduttamista!) teetä, tilkka maitoa, ja nautinto on valmis. Mukin pitää olla riittävän iso, muttei liian - puolen litran mukissa juoma ehtii jo lopuksi jäähtyä. Olen tottunut muumimukien kokoluokkaan, teenjuonnin nopeus sopii sen vetoisuuteen. Yksi osa teerituaalia on tietenkin mukin valinta. Olisiko tänään Muumimamman vuoro, tuntuuko olo Hemulilta, ehkä kuitenkin Seinäjoki-muki (sellainen superhieno eikä mikään vaakunaversio, go Seinis! Täällä kuva, harmillisen pieni tosin) tai entäpä Lontoon-tuliaisena saatu korkokenkämuki? Nyt nautiskelen Muumipapan seurassa chai-teetä. Pappa näyttää yhtä pohtivalta kuin minäkin, taidamme molemmat odottaa hyviä ideoita aivoihimme...

Niin niitä teelaatuja. Nelisenkymmentä erilaista. Laskin tuossa samalla kun laitoin aamun kolmannen kupillisen hautumaan.