Haluaisin sanoa, että minulla on tapana yllättää läheisiäni iloisesti. "Olla tapana" kuitenkin kuulostaa kovin säännölliseltä, ja siihen en valitettavasti yllä. Mutta toisinaan, silloin tällöin, ainakin joskus keksin ja toteutan jotain pientä kivaa. Postikortti ilman syytä. Viestilappu. Kurkkupastilleja ja suklaata kirjekuoressa flunssapotilaalle. Viestivihjerata kotiin palaavalle.

Saan itse suurta riemua, kun keksin jotain hauskaa - ja kuvittelen, miten saaja yllättyy iloisesti. Kotiin piilotetut yllärit ovat vinkeitä, sillä niitä ei välttämättä huomaa ihan heti. Mutta mikä ilo, kun tyynyn alta löytyykin viestilappu, tai iloitustaululla näkyy jotain uutta! Toisaalta, postinkantaja pudottaa luukusta niin usein laskuja, että kirjelähetys on sekin varsinainen yllätyslöytö.

Nyt hykertelen, sillä yksi kirjeyllätys on matkalla ja toisen toivoakseni postitan huomenna. Harvoinpa näitä kovin tarkkaan suunnittelen - impulsiivisuus kuuluu lajiin. Joskus vain näkee jotain hauskaa ja pientä, kirjekuoreen mahtuvaa, jonka voi ihan muuten vaan lähetää kauempanakin asuvalle ystävälle. Eipä yllättämiseen sen kummempaa tarvita.