Terveisiä järjenvastaisesta, logiikattomasta, mahdottomasta, ihanasta, yllättävästä kaupungista - Venetsiasta! Kaiken muuttamisen, remontoimisen, laatikoiden purkamisen, tavaroiden etsimisen, sisustamisyritysten ynnä muiden ajanvietteiden lisäksi olen käynyt töissä - ja pienellä Venetsian-matkalla, joka oli varsin ihana ja tarpeellinen. Siinä on blogi jäänyt hieman vähemmälle, ja tietenkin siitä(kin) asiasta on pitänyt potea huonoa omaatuntoa. Kun pitäisi. Eikä vain pitäisi, vaan oikeasti haluaisi - mutta kaikkeen ei aika riitä. Kun on viettänyt ensin kolmasosan valveillaoloajastaan töiden parissa ja siirtynyt sen jälkeen kotiin etsimään/purkamaan/säätämään/maalaamaan, ei Omalle huoneelle ole juuri aikaa saati ajatuksia herunut.

Miksi edes kerron tämän? Kyllähän te tiedätte, ymmärrätte, arvaatte, millaista ihmisellä on muuton jälkeen.

Poden monesta asiasta syyllisyyttä, mutta yritän pitää Oman huoneen irrallaan sellaisesta. Minusta on mukavaa kirjoittaa tänne, enkä halua tehdä bloggaamisesta pakkoa - sehän on itse valitsemani harrastus. Nämä tekstit ovat usein nopeasti tehtyjä, luonnosmaisiakin, ja saavatkin olla. Siksi tänne on usein helppo kirjoittaa, on lupa olla keskeneräinen. Tämä on yksi juttelemisen muoto, joskin toki harkitumpi kuin teekupposen äärellä harrastettu maailmanparantaminen.

Minulla on monta valokuvaa, jotka haluaisin jakaa. Ja ajatuksia. Ja juttuideoita. Niiden aika tulee. Seinätkin on jo maalattu täällä kotona, eli ehkä pian on aikaa muullekin.

Että ihan ohimennen pohdin: olisiko mitään mieltä kirjoittaa tänne kengistä?