Seurasin Rooiboksen linkkiä, ja päädyin Kirjantilaan, josta pomppasin Hesarin Nyt-liitteen juttuun. (Miten tämä juttu on mennyt silmieni ohi aikaisemmin???) Ja sitten surffasinkin jo Brain Pickings -sivuston kirjanselkämysrunojen seassa. Brain Pickingsin sivuilta löytyy vaikka mitä kiinnostavaa tämän kirjanselkämysrunouden eli book spine poetryn lisäksi.

Olihan sitä pakko kokeilla. Ajatelkaa nyt! Koko kirjahylly täynnä säkeitä!

Ensimmäinen kirjanselkämysrunoni on tällainen:

Suuret kertomukset

Tietämättömyys rakkaudesta

herrasmiehiä ja huijareita, yksityisiä keskusteluita

Kaikki mitä rakastin.

Toisen piti olla muusta kuin rakkaudesta, mutta...

Hidas yö olemisen talossa

Sinä päivänä:

rakkautta al dente

Kirjahylly näyttää ihan erilaiselta kuin ennen. Entistäkin paremmalta.

Olen aina pitänyt Akateemista kirjakauppaa ensisijaisesti kirjakauppana. En paperikauppana, en cd/dvd-kauppana, en tarrapuotina tai pehmolelumyymälänä. Mutta viime käynnillä kävi niin, että näin pingviinin ja oranssin värin ja tekstin (jotain kirjallista edes) - ja sitten olinkin jo kassalla. Myyjäkin näytti hieman häkeltyneeltä. "Että termari", hän tokaisi. "Että termari", taisin vastata.

Mutta nyt minulla on kirjallinen termospullo, joka on vain teetä varten. Kerouacin kirja on vielä lukematta (klassikkosivistysaukko nro XXX), mutta leikitään, että tämä on askel lähemmäs.

Sitä ennen luen Jukka Parkkisen Karhukirjeitä kaukomailta, ääneen tietenkin. Kyllä sen voimalla kaksi aikuista hytkyy. Jos teillä on lapsia, lukekaa heille Karhukirjeitä. Jos ei ole, lukekaa itsellenne ja läheisillenne. Se on hyvin käytettyä aikaa, sanoisin.

Kävin toissaviikolla Forssassa, ja usutan kaikkia kirjallisuuden ystäviä menemään sinne vielä tämän kuukauden aikana. Forssan Kutomolla (Finlaysonin vanha tehdas) on toukokuun loppuun saakka Kirjalöytyö outlet - yli 3000 neliömetriä pinta-alaa vain kirjoille. Tarjolla on kymmenien kustantamoiden kirjoja varsin säälliseen hintaan. Itse selvisin reissusta alle viidelläkympillä, vaikka mukaan pääsivät nämä kaikk (alimman teoksen tosin sain lahjaksi)i:

Minttu Hapulin Tarot-tarinat olen jo lukenut. Pidin, kyllä, vaikka lyhyistä ja toisiinsa limittyvistä tarinoista jäi tunne, että tämä pitäisi lukea uudelleen, että saisi kaikista langanpätkistä kiinni. Mutta kiinnostavia tekstejä ja tarot-idea toimi hyvin olematta turhan alleviivaava.

Yrjänän Päiväkirja on meneillään. Yrjänä kertoo paljon uniaan. Juuri ennen kirjan aloittamista harmittelin, kun omat uneni eivät ole jääneet mieleen pitkiin aikoihin. Auttoiko ongelman ääneenharmittelu vai Yrjänän unien lukeminen, yhtä kaikki olen taas alkanut muistaa yöllisiä seikkailuitani. Seikkailu lienee hieman liioitteleva ilmaus, viime yönä minun piti keittää uppomunia reseptillä, joka oli mielestäni vääränlainen... Missä ovat lohikäärmeet, palatsit ja lentämisunet, missä komeat miehet?

Päiväkirja on saanut minut miettimään, mitä luen. Yrjänä luettelee paljon klassikoita, usein maailmankirjallisuuden, joita hän lukee. Eliot, Calvino, Vergilius, Dante, Pound, Herodotos, Plutarkhos, Rilke, Neruda... Osaa olen itsekin joskus lukenut, osaa en. Yrjänä seurustelee klassikoiden kanssa - ja tekstistä kuultaa kirjallinen lukeneisuus. Oma viimeaikainen kirjahistoriani sisältää huomattavasti uudempaa kaunokirjallisuutta. Runoja, novelleja, romaaneja, lastenkirjoja. Hämmästyin, kun lukupäiväkirjani tiesi kertoa, että vanhin tänä vuonna lukemani kirja on julkaistu vuonna 1998. Viime viikolla luin kyllä yhden lasten kauhukertomuskokoelman, joka on 1980-luvulta, sitä en ole vielä merkinnyt lukupäiväkirjaan.

En usko, että on tarpeen arvottaa lukemista sen mukaan, minkä aikakauden kirjallisuutta lukee. Mutta on mielenkiintoista, miten toisen ihmisen lukuhistoria saa tarkastelemaan omaakin. Olen iloinen, että olen pystynyt lukemaan näin paljon uudehkoa kaunokirjallisuutta, valtaosin kotimaista. Hurraa-huuto Riihimäen kirjastolle, jonka valikoimista löytyy vaikka mitä, myös uutuuksia todella nopeasti! Mm. Jari Järvelän Château Inkeroisen nautiskelin paitsi itsekseni myös lukemalla tarinoita ääneen armaalleni. Järvelä on yksi parhaista nykykirjailijoistamme, tohdin väittää.

Mutta toki Päiväkirjan kirjamerkinnät muistuttavat, että maailmankirjallisuuden klassikoissakin olisi vielä pureskeltavaa. Pitäisiköhän palata Italo Calvinon pariin? Paroni puussa teki aikoinaan vaikutuksen, mutta jostain syystä Calvinon lukeminen on hyytynyt sen jälkeen...

Tämä on niitä päiviä, jolloin ei osaa kirjoittaa varsinaista tekstiä. Sen sijaan kirjoittaa muistikirjaan tekstistä. Suunnittelee, hakee tunnelmaa, pyörittelee teemaa, kiertelee varsinaisen asian ympärillä. Toisaalta siinä on sijaistoiminnon makua, toisaalta se on olennaista prosessointia. Kummasta on tällä kertaa kyse - en voi vielä tietää. Mutta on mukavaa kantaa tekstiä mukana, katsella sitä eri puolilta, miettiä, mihin kaikkeen se taipuisi.

Tämä on niitä päiviä, jolloin tuntuu hyvältä lukea muiden tekstiä kirjoittamisesta. Aloitin A.W.Yrjänän Päiväkirjan. Istuin parvekkeella (lämmin ilma!) ja luin runojen ja laulujen kirjoittamisesta, elämästä niiden ympärillä, unista.

Olen äärettömän onnellinen keväästä, valosta, vihreydestä. Jokin kukkii pihapiirissämme, ulkona on huumaava tuoksu. Ja värit - ne ovat niin kirkkaat tähän aikaan vuodesta. Ihanaa, kun tuleva kesä on vasta alkamaisillaan. Tervetuloa, oli jo ikävä.

Unimaailmat

musiikin ja sanataiteen koulutus

La-su 26. – 27.5.2012 Voipaalan taidekeskus, Valkeakoski

Unimaailmat – kokeellinen konsertti su 27.5.2012 klo 16

Unimaailmat -koulutuskokonaisuus on sekä musiikin että sanataiteen tekijöiden yhteinen

taidekeskuksen konserttitilassa, jonne yleisöllä on vapaa pääsy.

Kouluttajina toimivat muusikko, lauluntekijä ja pedagogi Soila Sariola sekä runoilija, käsikirjoittaja ja kuvataiteilija Lealiisa Kivikari.

Osallistuminen ja ennakkotehtävä

Kurssiviikonlopun tarkoituksena on avata uudenlaisia näköaloja sekä kurssilaisten omaan

Osallistujien odotetaan olevan paikalla koko kurssin ajan. Musiikki- / kirjoitustaustasta ja

Ilmoittautuminen

Ennakkoilmoittautuminen sähköpostitse paivi.haanpa(at)minedu.fi maanantaihin 14.5.2012

Unimaailmat-kurssi toteutetaan Hämeen ja Pirkanmaan taidetoimikuntien yhteistyönä. Kurssi

Lisätietoa

Kirjallisuuden läänintaiteilija

Päivi Haanpää, Hämeen taidetoimikunta

p. 029 5330894, paivi.haanpaa(at)minedu.fi

Vietin neljä päivää Venetsiassa kahden kirjoittavan ystäväni kanssa. Olemme tehneet näitä Diesel-matkoja ennenkin (kuten kerrottu on), ja tämä reissu tuli tarpeeseen pitkän tauon jälkeen. Kirjoitimme oletettua vähemmän, joskin Prahan reissu ylitti aikoinaan odotuksemme tekstin syntymisen suhteen niin hurjasti, että mikä tahansa tuntuu siihen verraten vähäiseltä. Mutta muistikirjat olivat mukana ja käytössä. Eikä teksteistä puhumista sovi vähätellä.

Venetsia on toinen todellisuus. Neljä päivää voi kuulostaa vähäiseltä, mutta mikä ihana irtiotto arjesta! Kotiin palatessa tuntui kuin olisi ollut poissa kauemman.

Alan olla yhä vakuuttuneempi siitä, että matkoilla parasta ja hauskinta on vaellella päämäärättömästi kaupungilla, syödä kaksi lämmintä ateriaa ravintolassa päivittäin ja käydä välillä kahviloissa tai jäätelöllä ihan muuten vaan. Ja ruokakaupat, ne ovat ehdottoman kiinnostavia kohteita aina ja kaikkialla. Ensinnä siksi, että ruokakaupoista voi päätellä aika paljon maan tavoista ja tottumuksista. Toiseksi siksi, että arkinenkin ruoka-aines näyttää jännittävältä, kun sen nimi lukee kielellä, jota ei ihan ymmärrä.

Nähtävyyksiäkin voi ihailla, mutten halua tehdä niistä pakkoa tai velvollisuutta. Aika paljon tulee vastaan enempiä suunnittelemattakin, ja ne, joiden luo menoa pitää suunnitella, kannattaa pitää kohtuullisissa määrissä.

Venetsiassa opin mm. tällaista:

- Valkoviini voi olla hyvää.

- Vaikkei kaikki aina menisi ihan kuin Strömsössä, tanssi voi silti jatkua.

- Pizzaa voi syödä aamiaiseksi.

- Suomeen on saatava verigreippijäätelöä. Ja kookosjäätelöä. Ainakin.

- Joskus on hyvä unohtaa logiikka.

- Hyvä laukku, parempi mieli.

Totesimme yhdessä, että Venetsia tekee talven kireyttämälle suomalaiselle oikein hyvää. Sinnehän voisi matkustaa uudelleenkin... Paitsi että seuraava matka on suunnitteilla jo ihan muualle. Matkailun huono (?) puoli on se, että reissun jälkeen tekee aina mieli varata uusi matka.

Terveisiä järjenvastaisesta, logiikattomasta, mahdottomasta, ihanasta, yllättävästä kaupungista - Venetsiasta! Kaiken muuttamisen, remontoimisen, laatikoiden purkamisen, tavaroiden etsimisen, sisustamisyritysten ynnä muiden ajanvietteiden lisäksi olen käynyt töissä - ja pienellä Venetsian-matkalla, joka oli varsin ihana ja tarpeellinen. Siinä on blogi jäänyt hieman vähemmälle, ja tietenkin siitä(kin) asiasta on pitänyt potea huonoa omaatuntoa. Kun pitäisi. Eikä vain pitäisi, vaan oikeasti haluaisi - mutta kaikkeen ei aika riitä. Kun on viettänyt ensin kolmasosan valveillaoloajastaan töiden parissa ja siirtynyt sen jälkeen kotiin etsimään/purkamaan/säätämään/maalaamaan, ei Omalle huoneelle ole juuri aikaa saati ajatuksia herunut.

Miksi edes kerron tämän? Kyllähän te tiedätte, ymmärrätte, arvaatte, millaista ihmisellä on muuton jälkeen.

Poden monesta asiasta syyllisyyttä, mutta yritän pitää Oman huoneen irrallaan sellaisesta. Minusta on mukavaa kirjoittaa tänne, enkä halua tehdä bloggaamisesta pakkoa - sehän on itse valitsemani harrastus. Nämä tekstit ovat usein nopeasti tehtyjä, luonnosmaisiakin, ja saavatkin olla. Siksi tänne on usein helppo kirjoittaa, on lupa olla keskeneräinen. Tämä on yksi juttelemisen muoto, joskin toki harkitumpi kuin teekupposen äärellä harrastettu maailmanparantaminen.

Minulla on monta valokuvaa, jotka haluaisin jakaa. Ja ajatuksia. Ja juttuideoita. Niiden aika tulee. Seinätkin on jo maalattu täällä kotona, eli ehkä pian on aikaa muullekin.

Että ihan ohimennen pohdin: olisiko mitään mieltä kirjoittaa tänne kengistä?

Auto menee kevyesti ympäri

Minä leijun mukana

Ilmassa kaikki on hetken kevyttä

Pidän kiinni ratista

Minä leijun mukana

Valkoista yllä, alla, vieressä

Pidän kiinni ratista

Minun suuni pysyy kiinni

Valkoista yllä, alla, vieressä

Olenko hetken painoton?

Minun suuni pysyy kiinni

Kaikki on hyvin, hiljaakin

Olenko hetken painoton

Punainen kuori, valkoinen alusta

Kaikki on hyvin, hiljaakin

Kuulokkeiden ääni katoaa

Punainen kuori, valkoinen alusta

Ilmassa kaikki on hetken kevyttä

Kuulokkeiden ääni katoaa

Auto menee kevyesti ympäri

Ei käynyt kuinkaan. Paitsi autolle, joka meni lunastukseen, vaikkei kuvasta ehkä uskoisi. (Kuvat on otettu onnettomuuden jälkeen!) Mutta vaikuttaahan se edelleen. Talviautoilu pelottaa.

Pystyn edelleen, todella helposti, muistamaan miltä tuntuu, kun auto lähtee käsistä, menee ympäri. Olin suunnilleen Hauhon kohdalla, matkalla Lahteen. Kuuntelin Led Zeppeliniä ajaessani, mutta musiikkikin katosi kun auto lähti käsistä. Muistan, miten kaksi autoa pysähtyi heti auttamaan. Muistan, kun sammutin auton, nousin ulos ja huusin, että olen kunnossa. Muistan, että auttajani eivät päästäneet minua takaisin autolle. He toivat tavarani, minä huusin tien vierestä, että onko avainnippua, löytyykö kännykkä, entä kangaskassi, jossa on opetustarvikkeet. Muistan, miten istuin ensihoitajien tutkittavana tienposkessa. Muistan, kun he puhalluttivat minut, se oli ensimmäinen kerta, kun minut puhallutettiin. Muistan poliisiauton, sen, miten tarkastelin sen sisustusta ja mietin, kuuluuko tällaisia ihmetellä, kun on juuri ajanut auton ympäri. Poliisi sanoi, että ei pitäisi pitää autossa irtotavaraa, ne voivat olla vaarallisia, jos auto menee ympäri. Muistan nuoren miehen, joka jäi odottamaan ja jonka autossa lämmittelin, kun poliisi tutki autoani. Hän vei minut Lahteen koulukeikalle. Auton hansikaslokerossa oli proteiinipatukka, hän kehotti minua syömään sen. Söin, siinä oli ainakin suklaata, ehkä toffeetakin. Kävimme kahvilla huoltoasemalla, sain tarjota kahvit. Mies sanoi monta kertaa, että tämä on kansalaisvelvollisuus, enkä saanut korvata hänelle mitään. Muistan kun soitin esimiehelle, että näin kävi, ymmärsin sentään ilmoittaa. Esimies kysyi, olenko tosissani kun kerroin että olen matkalla Lahteen, että ekaa sanataidepajaa en nyt ehdi pitää mutta ne kaksi muuta kylläkin. Muistan, kun yritin soittaa rakkaalleni, mutta hänen puhelimensa oli kiinni. Mietin, miten tällainen asia kerrotaan vastaajaan, enkä jättänyt vastaajaviestiä. Laitoin tekstiviestin. Muistan sanataidepajat, miten mainioita tekstejä lapset tekivät, eikä heillä ollut aavistustakaan, että minä olin juuri ajanut auton ympäri. Me teimme kuvarunoja ja kirjoitimme kalevalamittaa. Muistan, kun kävin lääkärissä työpäivän päätteeksi. "Sinä olet harvinaisen hyvässä kunnossa", lääkäri sanoi. Sain lihasrelaksanttireseptin. Unohdin hakea lääkkeet. Menin junalla Hämeenlinnaan. Kotona tuli itku, vasta. Siihen asti piti sinnitellä, pysyä koossa.

Kirjoitin alussa olevan pantoumin vähän onnettumuuden jälkeen. En korjannut sitä lainkaan, vaikka parissa kohtaa mietin, että pitäisi. Olkoon nyt noin, epätäydellinen, ja kuitenkin melko tarkka hetken kuvaus.

Olen vieläkin kiitollinen niistä tuntemattomista, jotka pysähtyivät auttamaan minua, heille tuntematonta. Ihmiset ovat hyviä.

Sen jälkeen kun muutin lapsuudenkodistani omilleni, olen muuttanut usein. Tämä oli yhdeksäs kerta. En ole tainnut asua missään osoitteessa edes kolmea vuotta. Kaikkiin muuttoihin on ollut jokin syy. Joskus tarve muuttaa asumaan yksin, joskus kaksin, joskus työ, joskus rakkaus, joskus vuokrasopimuksen päättyminen. Kun ostin ensimmäisen oman asuntoni Tampereelta, jotkut arvelivat, että nyt asetun. En asettunut, ostin juuri kolmannen asuntoni. Tai pankinhan sekin on, ei tässä asunnonkokoisia setelitukkoja patjan alla pidetä...

Rakastan pohjapiirustuksia. Ja kaupunkien karttoja. Ne auttavat hahmottamaan, missä ollaan, millaista ehkä on. Voisi olla.

Nyt asetumme uuteen kaupunkiin. Kirjat ovat muuttolaatikoissa, kirjahyllyt osina, nukkumapaikkana kaksi patjaa olohuoneen lattialla. Hyvästelin eilen vanhan kodin, silitin sen värikkäitä seiniä. Keltaisia, violetteja, sinisiä. Täällä uudessa kodissa on vielä kovin vaaleaa. Onneksi keittiön kaapit hehkuvat retrokeltaista, vähän vihreään taittuvaa 70-lukua.

Tämä kuva on viime viikolta, nyt olohuone on paljon täydempi. Ja tapetittomampi, sillä vietin juuri villiä perjantai-iltaa repimällä tapetteja pois.

Työhuone. Todellakin work in progress -hengessä. Mutta vielä se tyhjenee, vielä sinne tulee tilaa kirjahyllylle ja kirjoittamisoppaille...

Kävin tänään kirjastossa, hankin kirjastokortin. Riihimäen kirjasto on avara ja valoisa. Selkeä. Istuin syrjäiseen paikkaan ja luin Nina Hemmingssonin sarjakuvakirjan Minä olen sinun tyttöystäväsi nyt. Loistavaa. Mustaa huumoria, oivalluksia, sopivan vinoa. Ja mikä ihan tauko muuttohässäkästä! Melkein lainasin Sauli Niinistön Viiden vuoden yksinäisyyden, mutta vaihdoin kuitenkin Claes Anderssonin Kahteentoista vuoteen politiikassa. Pari muutakin kiinnostavaa kirjaa löysin, toivottavasti ehdin lukeakin. Lukupäiväkirja ei ole juuri merkintöjä tässä kuussa saanut.

Odotan jo, millaisia tarinoita tässä kodissa syntyy. Seinät kertovat jo omiaan, ja takapihan sorsapariskunnillakin oli jotain mielessä. Paperit, kirjat, kengät ja takit voivat olla vähän hukassa jonkin aikaa. Mielikuvitus ei, onneksi.