Seinäjoen kaupunginkirjaston pohjaratkaisu on mielenkiintoinen. Tykkäsin hirmuisesti, että siellä oli (on edelleenkin...) pieniä huoneita ja käytäviä. Tunnustan, etten ole käynyt kyseisessä kirjastossa hyvään aikaan, mutta oletan, että moni asia on ennallaan. Lastenkirjoille oli oma huoneensa. Kun sieltä lähti, pääsi tutkimaan lapsille suunnattuja tietokirjoja. Pian pääsi toiseen pikkuhuoneeseen, sinne piti muistaakseni mennä pari porrasta alaspäin. Siellä pidettiin nuortenkirjoja. Ja kun siitä huoneesta lähti, seinällä oli "nuoret aikuiset" -leiman saaneita kirjoja.

 

Luulen, että Enden romaani osui käsiini nuortenkirjahuoneessa. Se oli vihreä, kangaskantinen kirja, eikä siinä ollut takakansitekstiä. Kun kirjan avasi, näki, että se oli kirjoitettu vihreällä ja punaisella tekstillä. Olin lumottu, välittömästi. Tarkempi tutkimus osoitti, että luvut alkavat aakkosittain: ensimmäisen luvun ensimmäinen sana A:lla, toisen luvun ensimmäinen sana B:llä ja niin eespäin. Ja se ensimmäinen kirjain oli koko sivun kokoinen kuva - tai anfangi. Vielä hienompaa.

 

Ja vasta sitten pääsin kiinni lukukokemukseen. Tarina vailla loppua kertoo noin 10-vuotiaasta Bastianista. On sateinen marraskuun päivä, ja Bastian pakenee antikvariaattiin luokkatovereitaan. Hänen käsiinsä osuu silkkikantinen kirja, jonka sisällä oleva teksti on kirjoitettu kahdella eri värillä. Kirjan nimi on Tarina vailla loppua. Kannessa on kaksi käärmettä, jotka purevat toistensa häntää ja siten muodostavat soikion. Bastianin on saatava tuo kirja - ja vastoin tapojaan hän varastaa sen. Bastian piiloutuu ullakolle lukemaan - ja tahtomattaan ajautuu mukaan kirjan tapahtumiin, Fantaasian valtakuntaan. Hän kohtaa taruolentoja ja Fantaasian hallitsijan, Ikuisen Lapsuuden Valtiattaren. Bastian joutuu myös miettimään, miten hän voisi toteuttaa sen kaikkein vaikeimman käskyn: Tee Mitä Todella Tahdot.

 

Tarina vailla loppua on allegorinen. Se ylistää mielikuvitusta, kirjallisuutta, lukemisen autuutta. Mutta se ei tee sitä häiritsevästi, se ei julista. Pidän siitä, että olen lukenut kirjan ensimmäisen kerran täysin genretiedottomana. En todellekaan silloin ajatellut lukevani fantasiaa - vaikka sitähän kirja on. Ei, minä luin hyvän ja jännittävän tarinan. Sellaisen, joka kutkuttaa, saa sydämen takomaan hieman nopeammin, riemastuttaakin. Ja kaiken lisäksi on esteettinen elämys.

 

Otava julkaisi Tarinan vailla loppua Seven-pokkarina muutama vuosi sitten. Minulla on hyllyssäni pokkariversio. Silti, jos jollain divarikieroksella törmäisin kovakantiseen, kangaspäällysteiseen versioon, voisinko vastustaa kiusausta?

Michael Ende: Tarina vailla loppua. Suomentanut Marja Kyrö. Teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi Otavan julkaisemana 1982, alkuteos Die unendliche Geschichte vuonna 1979.