Kovin on taas iltapainotteista tämä bloggaaminen... Ja vähiin käyvät paikat 30 suosikin joukossa!
Innostuin näytelmistä yläaste-lukioikäisenä kovasti. Ei kovin yllättävää, veihän teatteri silloin muutenkin - ja lujaa veikin. Oli luontevaa, että halusin myös lukea teatterista ja teatterille kirjoitettua, saada käsiini kaikkea uuteen rakkauteeni liittyvää.
Aloin siis lukea näytelmiä. Muistan erään kesän, istuin kotitalomme pihalla keinussa ja koetin ymmärtää Shakespearea. Nii-in, kuka käski lähteä liikkeelle siitä... Alkuun näytelmien lukeminen tökki, oli vaikeaa ymmärtää. Sitten lukemiseen alkoi kehittyä oma rutiininsa. Minna Canthin näytelmistä olin jo todella innoissani, mutta Niskavuorien lukemisesta muistan erityisen innon.
Olisin halunnut lukea Niskavuori-näytelmät uudelleen tätä projektia varten, mutta aika näyttää valuneen jonnekin... Kaikki Niskavuori-näytelmät sisältävä Niskavuoren tarina löytyi kirjastosta ja odottaa lukuvuoroaan, mutta vuoro siirtyy helmikuulle. Mielikuvien varassa mennään siis! Mikäli ne olennaisesti muuttuvat uudelleenlukemisen myötä, voisin laatia aiheesta oman postauksensa...
Luultavasti olen nähnyt ainakin osan Niskavuori-elokuvista. Väitän kuitenkin, että olen ensin lukenut tekstit. Ja pitänyt niistä. Vahvoja, ylpeitäkin naisia, sisua, tahtoa. Näin minä ne muistan. Ehkä oman kiehtovan lisänsä toi se, ettei henkilöistä tarvinnut luopua yhden näytelmän jälkeen. Ei, heidän vaiheitaan sai seurata pidempään. He tulivat tutuiksi.
Tämä 30 kirjaa -projekti on tehnyt hyvää. Tekee mieli palata vanhoihin suosikkeihin, silläkin uhalla, että ne ovat nyt ihan toisenlaisia kuin silloin joskus, kun ensimmäisen kerran vaikutuksen tekivät. Aina ei ehkä olekaan tärkeää lukea uutta, uutta, uutta. Joskus voisi ottaa pari askelta taaksepäin ja katsoa silloin nähtyä uudesta näkökulmasta. Hyvä kirja kestää senkin.
Hella Wuolijoki: Niskavuoren tarina. (Niskavuoren nuori emäntä, Niskavuoren Heta, Niskavuoren naiset, Niskavuoren leipä, Entäs nyt, Niskavuori?) Otava 1995.
