Helsingin Sanomat julkisti syksyn kaunokirjalistan, kuten perinteisiin kuuluu. Verkossa lista on kattavampi kuin painetussa lehdessä, ja eiköhän julkaistavaa löydy verkkolistankin ulkopuolelta (ja milloin kerrotaan lasten ja nuorten uutuudet?!). Kuten tapoihini kuuluu, tutkiskelin listaa yhtä aikaa tarkkaavaisesti ja kursiivisesti. Ja kuten huonoihin aamupalatapoihini kuuluu, luin otteita ääneen, vaikka aamiaiskumppani koetti samaan aikaan keskittyä omaan osuuteensa lehdestä.

Koska oma tuotantoni ei ole kansia nähnytkään, en tietenkään pysty ennustamaan, miltä tuntuisi nähdä oman hengentuotteen sisältö yhteen virkkeeseen typistettynä, ehkä omasta mielestäni väärin painotettuna. Koska ajatuskin, että romaanin, runokokoelman tai novellikokoelman idean voisi mahduttaa muutamaan sanaan, on naurettava, tein juuri niin: nauroin. Kirjojen kuvauksissa on tahatonta (?) komiikkaa, joka toi välittömästi mieleeni hilpeät Niksun Kootut Kirjavaliot Kiireisille Ihmisille, jossa klassikkokirjat on tiivistetty melkoisen pelkistettyyn asuun. Yksi suosikeistani on Sinuhe, egyptiläisen referaatti: "Suomalaista miestä ahistaa, mutta muinaisessa Egyptissä."

Kirjan aiheen tai idean tai jopa juonen kertominen, etenkin keskeneräisestä tekstistä, on kamalaa. "No se on semmonen kasvutarina, yks kesä nuoren tytön kokemana." Voi latteus. Että kasvutarina ja yksi kesä, et sitten mitään uutta ajatellut kokeilla. Ehkä pitäisi kehittää koomis-lakoninen tiivistelmä ja nauraa sille itse ensimmäisenä?

Referaatit ovat parhaimmillaan oivaa komiikkaa. Niiden lisäksi minä silti haluan lukea kirjat ihan itse. Ja kirjoittaa sen lattealta kuulostavan tekstini.