Mikä siinä on, että hyvät (tai joskus myös "hyvät"...) bloggausideat tulevat mieleen juuri silloin, kun ei ole aikaa tai mahdollisuutta blogata? Sitten kun pääsee rauhassa koneen ääreen, ideat ovat unohtuneet tai ne tuntuvat sittenkin liian vaikeilta (=pitäisi ajatella) tai monimutkaisilta (=pitäisi ajatella vielä enemmän) tai yhdentekeviltä. Tai sitten vain unohda koko bloggaamisen.

Tässä postauksessa ette saa ratkaisua maailman ihmisoikeusongelmiin, en paljasta noloimpia tekojani enkä myöskään lausu mitään kuolematonta. Sen sijaan näytän muutaman kuvan välipäivien Tallinnaan suuntautuneesta viinituristimatkasta. Pidän näistä kuvista, koska niiden ottamisessa ei oikeastaan ollut mitään järkeä. Ja siksi juuri pitikin kuvata.

Mennessä Viron lippu, palatessa Suomen. Näin Viking Line muistuttaa matkustajiaan siitä, minne he ovat menossa.

Keltainen Kettu nielee kaiken, mitä lyhyellä reissulla kaipaa. Ja vähän ostoksiakin (nallekarkkeja, puuhka, hajuvesi joka paljastui myöhemmin miesten tuoksuksi mutta ei haittaa, luksuskonvehteja). Melkein otin Austerin Näkymättömän matkalukemiseksi, mutta jätin kuitenkin kotimaahan. Enkä olisi ehtinytkään sitä lukea. Mutta olen huolissani Ketun puhtaudesta. Tummat villakangastakkini nuhjaavat poloisen, ja imee se jostain muualtakin nuhjua itseensä...

Olen edelleen ällistynyt siitä, miten hyvän mozzarellaleivän sain laivassa. Taustalla väijyy muovikelmu, joka on yleensä arveluttavan laadun tae... Mutta tällä kertaa kaikki hyvin. Ja miten voisikaan olla toisin, kun leipä oli saanut kaverikseen mozzarellaa, tomaattia, pestoa, rucolaa, pinjansiemeniä...

Teetä ja maitoa. Elämän eliksiiriä.

Tässä kuvassa oli sushiateria. Oli nälkä, söin ennen kuin kuvaaminen tuli mieleenkään. Silk tarjosi maittavan aterian (sivusto on hieman hämmentävä), joskin ravintolan musiikki lähenteli enemmän eteläeurooppalaista kuin japanilaista. Sisustukseltaan paikka on kaunis - ainakin tuo vanhassa kaupingissa sijaitseva paikka.

Back to the ship.

Julkisten tilojen kuosivalinnat herättävät aina kysymyksiä. Tämä tosin on ihan jees, mutta mietittekö te milloinkaan, kuka on a) suunnitellut ja b) valinnut esim. kokolattiamattojen tai bussien istuimien kuosit?

Saan huonosti luettua kirjoja loppuun. Uusia aloitan helposti. Nyt keskeneräisiä jo mainittu Paul Austerin Näkymätön, Hannu Raittilan Marsalkka ja Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Lisäksi selailen yrtti- ja kasvilääkintäkirjoja ja kirjoittajaoppaita. Ja yritän olla aloittamatta Antti Nylénin toista esseekokoelmaa. Kun jos nuo muut ensin. Tai katsotaan nyt.

 

* Monikko on hieman harhaanjohtava, mutta kun se muodon vuoksi piti laittaa, niin olkoon. Ja tavallaan matkoja oli ainakin kaksi: meno ja paluu.