Vaikka rohkeninkin sitä joillekin ääneen epäillä, en ehtinyt sanottavammin henkistyä sen kahden viikon aikana, jonka vietin kotinetittä. Mutta hämmästykää: aika kului silti varsin sutjakasti! Enkä edes omista televisiota. Silti olen häpeämättömän onnellinen saatuani internetin ihmeellisen maailman jälleen helposti ulottuvilleni.

Blogi taitaa olla tällä hetkellä lukupäiväkirjapainotteinen, mutta olkoon. En taaskaan lupaa syvällisiä analyysejä, mutta impressionistista hehkutusta voisin ennustaa. Miksi säästellä ylisanoja, kun niille löytää kohteen!

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita
Olen Joanne Harris -fani. Pari kirjaa tuotti pettymyksen, mutta pääsääntöisesti nautin Harrisin tarinankerronnasta, aistivoimaisesta kielestä ja kirjojen lämpimästä tunnelmasta. Herrasmiehiä ja huijareita ei todellakaan ollut pettymys. Kirjan tapahtumat sijoittuvat St. Oswaldin poikakouluun, ja kertojia on kaksi. Toinen on eläkeikää lähestyvä latinanopettaja Roy Straitley, joka inhoaa koulun uudistuksia - sähköposteja, luokkamuutoksia ja virkaintoista johtoporrasta. Toinen kertoja on hänkin opettaja, yksi neljästä uudesta poikakoulun opettajasta. Mutta kuka, sitäpä ei heti kerrota. Hän on vaihtanut nimensä ja väärentänyt todistuksensa päästäkseen St. Oswaldiin. Uusi opettaja kertoo lapsuudestaan poikakoulun mailla. Menneisyydessä on tapahtunut jotain, jonka hän tahtoo kostaa. Ja pikku hiljaa St. Oswaldin maaperä alkaakin järkkyä.

Kirjassa on mainio jännite - selkeää esimerkkimateriaalia sanataideopetukseen! Kun kaksi isoa asiaa (toinen kertoja ja koston motiivi) pidetään salassa, tulee lukiessa salapoliisifiilis. On johtolankoja, viitteitä, poissulkevia kohtia. Arvasin toisen kertojan (jipii!), mutta en liian aikaisin. Koston motiivia puolestaan jäin miettimään - kenties kuitenkin hieman perustelematonta. Loppu ei ollut alun ja keskikohdan veroinen, se on myönnettävä.

Romaani on myös esimerkki nimien merkityksestä. Kertojat erotetaan luvun aluissa mustan ja valkoisen shakkinappulan kuvilla, ja kirja on jaoteltu shakkitermeistä tutuilla nimillä. On sotilasta, lähettiä ja kuningatarta. Ja mitä merkitseekään, että yhden opettajan sukunimi on Bishop (lähetti) tai erään oppilaan King (kuningas)? Shakkisanasto jäsentää romaania hienosti, vaikkei itse peliä taideta kirjassa pelata, ainakaan sillä perinteisellä tavalla.

Kirjan kansi hämäsi: luulin aluksi, että tapahtumat sijoittuvat 1950-luvulle. Aika nopeasti huomasin, että eipä vain, kun kouluun alettiin rakentaa tietokoneluokkaa ja lapset varastivat kaupasta cd-levyjä...

Miina Supinen: Liha tottelee kuria
Supisen esikoisromaani on kuulunut haluan lukea -listalleni ilmestymisestään saakka. Romaani kertoo Silolan viisihenkisestä perheestä, jossa jokainen on omalla tavallaan vinossa. Esikoistytär Astra harrastaa s/m-seksiä, jonka tarkoitus on se, että joku muu hallitsee, Astra saa vain olla. Astran veli Silmu päättää kasvattaa itselleen kunnon lihakset punttisalilla. Pikkusisko Pelagia kantaa salaisuutta, josta hän itse ei tiedä - mutta äiti kylläkin. Äiti on sisustussuunnittelija, joka häpeää rahvasta menneisyyttään ja joka luo ympärilleen täydellisyyttä. Isä on kuuluisa kapellimestari, joka ei aina näe, mitä kotona tapahtuu.

Supinen sekoittaa prostituutiota, kasvukipuja, hysteerisiä lastentarhanopettajia, perfektionismia, psoriasista, hilloa, anabolisia steroideja ja donjuanmaisia sukelluksenopettajia - ja keittää maittavan sopan. On tarpeetonta päättää, kirjoittaako tragediaa vai komediaa, sillä voi tehdä kuten Supinen ja kirjoittaa molempia yhtä aikaa. Jo lukujen nimet hymyilyttävät: Kummituseläin ahdingossa, Voimanosto miellyttää, Raudan kuherruskuukausi. Usein nimeksi on poimittu jokin pieneltä vaikuttava yksityiskohta luvusta, mutta otsikoksi nousu tekee asiasta merkityksellisen.

Liha tottelee kuria on hieno romaani. Luin sen eilen, oli pakko saada lukea kirja kokonaan päivän aikana, en malttanut jättää kesken. Kieli on omaperäistä, havainnot tarkkoja ja odottamattomia. Vaikka henkilöt ovat kärjistettyjä, he säilyttävät sympaattisuuden ja heihin voi jopa samastua. Loppua jäin miettimään tässäkin teoksessa - olisiko siinä pitänyt olla vielä jotain? Toisaalta, nyt se jää kiemurtelemaan ajatuksiin.

Supinen myös bloggaa.