Minusta näissä kuihtuneissakin on jotain kaunista. Ja se tuntuu lohdulliselta.

Otsikkoa kirjoittaessa tuli muistuma uudenvuodenaattona nähdystä Parasta ennen -teatteriesityksestä Kouvolan teatterissa. Yritin kovasti sanoa siitä jotain analyyttistä ja viisasta esiintyjille heti esityksen jälkeen, mutten kyennyt kuin kiittämään. Esitys on koottu monen kirjoittajan teksteistä, ja kolme näyttelijää loikkaa naisen roolista toiseen melko vauhdikkaasti. Kyllä, esitys on hauska. Kyllä, tunnistin itseäni. Ja myös väitin, etten tunnista. Mutta olin myös hyvin liikuttunut miltei koko ajan, ja se on hienoa: olla teatterin katsomossa, itkeä yhtä aikaa ilosta ja jostain muustakin. Surusta, myötätunnosta, kaipuusta, jostain nimeämättömästä.

Esitys on kuulemma jatkuvasti loppuunmyyty. Meillä kävi tuuri, kärkyimme peruutuspaikkoja ja saimme sellaiset. Tämä esitys on hyvä syy lähteä Kouvolaan.