Helmikuussa ei ole ollenkaan liian myöhäistä hankkia seinäkalenteria kuluvalle vuodelle. Laukussa kulkevan kalendäärin on syytä olla olemassa ja käsinkosketeltavana jo edellisen vuoden marraskuussa (viimeistään!), mutta seinäversion ehtii myöhemminkin. Minä kun en osaa merkitä menojani seinällä roikkuvaan kalenteriin. Silloinhan pitäisi olla aina kotona, jos haluaa tarkistaa menonsa!

Kiitos ystäväni Tehrin (jolla sivumennen sanoen on luterilaiseksi kiinteä suhde katolilaisuuteen ja jonka nimi on ehdottomasti tässä yhteydessä kirjoitettava noin), työhuonettani valvoo nyt ryhmä katolisia pappismiehiä. Yksi kerrallaan, tietenkin. Ja vaihto kerran kuussa. Ikinä en ole poikakalenteria hankkinut, mutta nyt tuli minunkin vuoroni. Piero Pazzin kuvaamat papit ovat hurmaavia ja kalenteri tyylikäs. Kansilehtipapin löydätte täältä, ja maaliskuun rippi-isän täältä. Pahoittelen, etten jaksanut ryhtyä operoimaan kuvia suoraan blogissa näkyviksi.

Kalenterin kaunis ajatus on kertoa tietämättömille Roomasta ja Vatikaanista ja katolisuudesta, mutta nähtäväksi jää, ryhdynkö tavaamaan tietoiskuja. Ne kun on sijoitettu kalenterin loppupuolelle, vaikka tehokkaampaa olisi ollut yhdistää pappien kuvat ja tietoteksti. Jos pitää valita, roikotanko seinällä leipätekstiä Vatikaanista vai mustavalkokuvaa maaliskuun papista, valinta ei ole vaikea.

Ja taas suorastaan kuulen, miten syvällisyyspisteet ropisevat kauas ulottumattomiini. :)