Kun ihminen on opiskellut suomen kieltä ja hankkinut äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan pätevyyden (ja jopa tehnytkin niitä töitä ennen kokopäiväistä sanataideohjaajuuttaan), lienee väistämätöntä, että hänelle on kehittynyt jonkinlainen kielioppisuhde. Puhekielessä moinen suhde on vakiintunut ilmaukseksi, jossa todetaan ihmisen olevan varsin intiimissä kanssakäymisessä pilkun kanssa. Nimenomaan pilkku on välimerkeistä se, joka kuohuttaa eniten tunteita ja saa aikaan intohimoisia kohtauksia.

Minulla ja pilkulla on - moderniin tapaan - melko vapaa suhde. Tarvittaessa kyllä paiskaan pilkun siihen, mihin se kuuluukin enempiä siltä kyselemättä. Mutta osaan antaa pilkulle vapauksiakin. Toisinaan se saa vaeltaa omia polkujaan, enkä sitä suuremmin kaipaile. Vastapainoksi kestän senkin, jos pilkku haluaa olla mukana lähes kaikessa. Pyydettäessä (ja joskus muulloinkin) kaitsen muidenkin pilkkuja, mutta en pidä moista toimintaa elämäni suurena päämääränä. Jos joku muu tahtoo petiin pilkun kanssa, en ole mustasukkainen. Pilkusta riittää monelle!

Tänään oli kuitenkin liki pakko virallistaa suhteeni pilkkuun. Kävin Designtorilla (ja nyt tietenkin mietin, pitääkö se kirjoittaa isolla vai pienellä deellä...), ja MAKEEdesignin pöytä pysäytti minut. Myynnissä oli tietokoneen näppäimistä tehtyjä sormuksia. Kun löysin sen, jossa on pilkku ja puolipiste, tiesin, että tässä se on. Tällä sormuksella pystyn kertomaan minun ja pilkun rakkaudesta.

2144744.jpg

Toki piti ottaa toinenkin, sulkumerkin ja yhdeksikön yhdistelmä käyttöyhteydestään irrotettuna näytti hauskalta. Jos pilkkusormuksen olisi saanut mustana, olisin vieläkin tyytyväisempi. Mutta ehkä pilkulle sopii tuo ankeanhaalea väri, josta ei oikein tiedä, onko se harmaa vai likivalkoinen vai mikä.