Eräänä päivänä tässä lähiaikoina tajusin erään asian: en muista, milloin minulla olisi viimeksi ollut tylsää. Milloin olisin ollut pitkästynyt. Tylsistynyt.

Ja se tuntuu hyvältä.

Tietenkin on hetkiä, joiden toivoisi kuluvan hiukkasen nopeammin. Tietenkin on tilanteita, joissa ei välttämättä haluaisi eikä jaksaisi olla. Tietenkin välillä ärsyttää, suututtaa, surettaa, raivostuttaa.

Mutta tylsää? Eipä valitettavaksi asti.

Aloin miettiä omaa epätylsyyden kokemustani, kun huomasin joidenkin kanssaihmisten valittelevan tylsyyttä. Muistan kyllä, mitä tylsyys on. Olen kokenut sellaista. Mutta en aikoihin.

Kyynikkominäni huomauttelee, että kylläpä siinä nyt paukutellaan käyttämättömiä henkseleitä ja ollaan kerrassaan überpositiivisia. Tulevat ne ankeat ajat vielä. Terveiset vain kyynikkominälleni. Että mahtaa harmittaa, kun on kivaa ilman sitäkin. Elämä nyt vain sattuu olemaan harvinaisen mielenkiintoinen juttu ja maailma täynnä kaikkea mahtavaa. Ihania ihmisiä, kiinnostavia kirjoja, kauniita maisemia, lumoavia värejä, herkullisia ruokia, kiehtovia elokuvia, lennokkaita keskusteluita, hauskoja kohtaamisia, uusia ajatuksia... Ihan vain muutaman mainitakseni, ja nämäkin kovin yleisluontoisesti. Minä valitsen ne kiinnostavat asiat, kiitos.

En muista, milloin olisi ollut vaikea keksiä mitään tekemistä. Ehkä lyhyitä sellaisia hetkiä on ollut, mutta luulenpa, että ne ovat harvoin kestäneet varttia kauempaa. "Silloin en koskaan ole yksin", kirjoitti Merete Mazzarellakin - ja viittasi kirjoihin. Jos minulla ei ole kirjaa, minulla on kynä ja paperia. Mielikuvitus. Joinain onnellisina hetkinä seurassani on myös hyvä ihminen, jonka kanssa tylsyys pysyttelee kaukana. Minulla on siis tekemistä. Yksin ja seurassa. Töissä ja vapaa-ajalla. En kuitenkaan tarvitse pakonomaista suorittamista koko ajan. Joskus parasta epätylsyyttä on makoilla sängyllä ja ihan vain tuijotella ikkunasta näkyviä pilviä.

Ehkä tylsyys on outo elukka, joka tarvitsee ravinnokseen huokailuja ja negatiivisuutta. Tylsyydellä on nälkä, joten se hakeutuu sinne, missä ruokaa on. Enkä usko, että se lopulta nauttii ateriastaan. Se on vain tottunut syömään valituksia, ei tiedä paremmasta.

Entä nämä kuvat? Ne ovat otoksia tältä vuodelta. Eri paikoista, eri tilanteista. Mutta tylsää niiden ottamishetkellä ei ole ollut.