Yle Areena palveli jälleen minua aikatauluongelmaista. Aina ei voi olla kotona silloin, kun televisiosta tulee jotain kiinnostavaa, joten onneksi on netti - ja Ylen kiltit ihmiset, jota laittavat ohjelmia nettiin katsottaviksi, vaikkakin vain määräajaksi.

Katsoin eilen Maria, Maria -ohjelman. Ensisijaisesti halusin nähdä ohjelman siksi, että siinä vieraili Kiroilevan siilin piirtäjä Milla Paloniemi. Mutta kas! Ensimmäinen  vieras olikin Kauko Röyhkä. En pannut pahakseni.

Röyhkän Kakella on kiinnostavia ajatuksia. Väitteitä kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta tuli tiheään tahtiin, osa oli melko kärkeviäkin. Kauko ihmetteli, missä kirjailijat piileksivät, kun ei heitä löydä mistään. Hämmästyin - tokihan kuvittelin, että pitkän kirjallisen uran tehnyt Röyhkä on varmasti luonut kirjailijakaveriverkoston tuosta noin vaan. Mutta ei ilmeisesti. Hän kaipaili kulttuurikapakoita, joissa kirjailijat tapaisivat toisiaan.

Onko siis (Kauko Röyhkän mielestä) niin, että nykyään kirjailijoita viedään niin kovaa kyytiä tapaamaan lukijoitaan messuille ja runoiltamiin, että kirjailijat eivät enää ehdi tavata toisiaan? Toisaalta väite kuulostaa myös siltä, kuin kirjailijoita olisi kovin vähän maassamme, siksikin heitä on toisen kirjailijan vaikea löytää. Tähän en usko, sillä kirjailijoita meillä on tuhansia, vaikka laskettaisiin vähän tiukemmallakin määritelmällä.

Röyhkän väite herätti minut kenties siksi, että olen huomannut tutustuneeni moneen kirjailijaan. Ystäviini kuuluu niin ammatikseen kuin harrastuksekseen kirjoittavia ihmisiä. Pidän tätä täysin luontevana asiana, enkä yleensä edes mieti, että soitanpa sille kirjailijalle tai käynpä runoilijan kanssa kahvilla. Luontevuudella tarkoitan myös sitä, että on odotuksenmukaista, että jo työni ja harrastukseni vuoksi tunnen muita samalla alalla toimivia ihmisiä. Kulttuurikapakat ovat mukavia paikkoja, mutta voi kirjailijoita muuallakin tavata.

Ymmärrän kuitenkin kaipuun oman alan ihmisten luo. Olen iloinen siitä, että tunnen eri alojen ihmisiä - ei minun tarvitse puhua koko ajan sanataiteen pedagogiikasta, lyriikan nykysuuntauksista, dekkareiden salapoliisitraditiosta tai analysoida tekeillä olevan novellin päähenkilön isäsuhdetta. Mutta toisinaan on tärkeää vaihtaa mielipiteitä luetuista kirjoista, kuulla kirjallisen maailman juoruja, valittaa kirjoittamisen vaikeudesta tai kysyä mielipidettä omasta tekstistä. Kirjoittajat eivät aina voi työskennellä samassa rakennuksessa ja tavata kahvitauoilla, kuten monien muiden alojen työntekijät. Ei ole joka päivä tavattavia työkavereita, ei varsinaisesti edes pomoa. Siksi on tärkeää luoda kontakteja ihan itse. Eikä aina ole pakko puhua kirjoittamisesta. Joskus voi vain sanoa, että tänään ei teksti kulje. Ja toinen kirjoittava ihminen katsoo, nyökkää, ymmärtää. Ei sen kummempaa. Sitten voidaankin puhua vaikkapa lemmikeistä.