NaNoWriMo on alkanut. Tiedättehän, se aika vuodesta, kun riehakkaat kirjoittajat läimivät näppistään niin, että marraskuun lopussa tiedosto sisältää 50 000 sanaa. Siis jos kirjoittaa in english. Suomen kieli on pitkäsanaisempaa kuin engelska, joten kotoisalla äidinkielellämme kyseinen sanamäärä tuottaa kovasti ja paljon laajemman opuksen kuin kielitovereillamme.

Minä en ole harkinnut nanoiluun osallistumista kovin tarkkaan. Siitä huolimatta aion julkisesti, tämän massojen lukeman blogini välityksellä kertoa, että päätinpä eilen junassa nanoilla minäkin. Mutta sillee ministi ja vähän aidankin alta luikkien.

Nimittäin: Prahassa aloitettu proosantekele on yhä vasta tekele. Ja kun TeaKin näytelmä uhkaa muotoutua määräaikaan mennessä siedettäväksi, on keksittävä uutta hermoiltavaa. En todellakaan ole marraskuu-fani, joten kurjuuden maksimointiin tai vaihtoehtoisesti eskapismiin sopii mainiosti proosatekeleen eespäinvieminen.

En missään nimessä havittele 50 000 sanaa. Olen onnellinen, jos kuun lopulla minulla on sata (100) liuskaa proosaa. Eli keskimäärin kolme liuskaa ja muutama rivi päälle per päivä pitäisi napsutella menemään. Mitä mainitsemaani aidanalittamisiin tulee, aion tyynesti "huijata" laskemalla liuskoihin myös ne, jotka kirjoitan puhtaaksi Prahan-muistikirjastani. Sillä minähän en vain kirjoita puhtaaksi, vaan editoin samalla. Mutta lupaan kirjoittaa myös ihan uutta tekstiä.

Saatan jopa raportoida asiasta Omassa huoneessa. Aloitan kertomalla, että näin toisen päivän iltana - en ole tehnyt vielä mitään nanoiluni edistämiseksi. Paitsi tietenkin päätöksen. Lupaavaa!