Käväisin eilen Akateemisen alessa, kun ikkunamainosten lupaukset 60 prosentin alesta kehottivat niin sitkeästi. (Totta puhuen olen kyllä säälittävän helppo suostuteltava, jos kohteena on kirja- tai kenkäkauppa...) Tietenkään en ostanut yhtäkään alekirjaa. Sen sijaan kaksi normaalihintaista (mutta silti ihan edullista) sarjakuvakirjaa tarttui mukaani.

Florent Ruppertin ja Jéroime Mulot'n Apinatarha (Huuda Huuda 2007) kiinnosti heti ilmestymisvuonnaan, kun siitä jostain luin. Mutta tietenkään tekijöiden nimet eivät jääneet mieleen, teoksenkin nimi leijui jotenkin hämäränä muistini kätköissä ("jotain eläimistä... Eläintarha? Norsusirkus? Kirahvikabaree?"). Kun silmäni osuivat tähän vihreäkantiseen persoonallisuuteen, ei vaihtoehtoja ollut.
1776696.jpg

Ruppert ja Mulot houkuttelevat lukijansa lukemaan myös ei-perinteisesti. Osan kuvista voi katsoa kolmiulotteisesti (tähän toki annetaan ohjeet), välillä kuvat saisi leikata irti eräänlaisiksi animaatioiksi (mutta en malta leikellä kirjaa, tietenkään!), viittomakieltäkin käytetään... Huumori on mustaa, ja sekös minua miellyttää.

Toisena mukaan pääsi jo muutama vuosi sitten ilmestynyt Marjane Satrapin Persepolis (eka painos Otava 2000, minun kappaleeni Like 2008). Kävin ainoinaan katsomassa Persepolis-elokuvan. Pidin siitä, ja pidän sarjakuvastakin. Mieli teki kakkososaakin, mutta aloin nuukailla ja jätin sen kauppaan odottamaan. Satrapin piirrosjäljessä on jotain, joka vetoaa minuun kovin. Pidän siitäkin, miten Satrapi kertoo yksityisen kautta yleisestä. Iranin (tai minkä tahansa maan) historia näyttäytyy paljon kiinnostavampana, kun päähenkilöksi saadaan yksittäinen ihminen. Syksyllä pitäisi ilmestyä kolmas Satrapi-suomennon Luumukanaa. Jään odottelemaan.

Loppuun vielä päivän turhamaisuusosuus: Kävin tänään kampaajalla. Elämäni nopein leikkaus+väri, vartissa molemmat! Ennen kuin säntäätte vonkumaan samaa omalta kampaajaltanne, lienee reilua kertoa, että tukkani ajettiin koneella hyvin, hyvin lyhyeksi. Ja värinvaihdos johtuu siitä, että jäljelle jäi vain juurikasvu - oma tukan väri. Tukan ajeleminen näytti hauskalta, ihan kuin päätäni olisi kuorittu. Sentti on hyvä mitta tukalle. Vaikka taidan kyllä antaa sen kasvaa, ehkä jopa kolmesenttiseksi, ennen kuin seuraavan kerran menen kampaajalle. Varsinaista hippeilyä!