Ja kuka muka ei arvannut tätä?

Oodi suklaalle, siinäpä kirjoittamisen aihe! En kuulu niihin, jotka ahmivat suklaata koko levyllisen, jos sellainen kotoa löytyy. En kuulu niihinkään, joille riittää yksi pala todella tummaa suklaata päivässä. Olen niitä, jotka huolestuvat, jos kotona / töissä / jossain muualla, missä aikaansa viettää ei ole lainkaan suklaata. Olen niitä, jotka nappaavat palan herkkua silloin tällöin. Mutta harvoin menee suuria määriä.

Valkoinen - käy. Maitosuklaa - käy. Tumma suklaa - käy, mutta ihan huiman tummaa en ensimmäisenä valitse. Kotoinen Geisha on ikisuosikkini, samoin Fazerin Maya-chilisuklaa. Valkosuklaa, johon on upotettu kuivattua mansikkaa tai vadelmaa, on herkkua. Canterburyn reissuilla olen rakastunut Hotel Chocolateen. Ja samaisessa kaupungissa sain maistaa järkyttävän hyvää chili-limesuklaata. Suomeen tätä, kiitos (hmm, olihan se juuri tuo merkki... Ihan sama, hyvää se on kuitenkin). Divinen kahvisuklaa on myös top 10 -listallani, ja sitä saa Suomestakin, ainakin Punnitse & säästä -kaupoista.

Voi olla, että jotkut läheisenikin ovat havainneet myönteisen suklaasuhteeni. Ja jopa opiskelijat. Ensimmäinen luotsaamani kirjoittajaryhmä E-P:n Opistolla oli napannut jostain sivulauseestani Geisha-rakkauteni - ja lahjoi minut jouluna kyseisellä suklaalla. Urjalan kirjoitajaporukka on tehnyt saman. Ja mitä voi päätellä tästä magneetista, jonka sain hiljattain lahjaksi?

Ihana Ella on havainnut suklaan lisäksi jotain muutakin, joka ilahduttaa mieltäni...

Marraskuusta voi selvitä ainakin hieman helpommin, jos suklaata riittää. Ja miksi se nyt tästä kodista loppuisi?