Ihmisten Mailta kuuluu ilkeää jyminää, koko ajan lähempää. Puut alkavat voida huonosti, ruohokin lakastua. Monet eläimet muuttavat pois, ruokaa ei ole kaikille tarpeeksi. Isäsiili ja äitisiili viipyvät ruuanhakumatkoillaan yhä pidempään, ja sieniä rakastava pikkusiili saa pärjätä omillaan.

Eräänä päivänä pikkusiili kohtaa Kulkurirotta Nippelin, josta tulee pikkusiilin Ystävä. Kulkurirotta Nippeli rakentaa pikkusiilille lautan, ja kun siili lautalle astuu, alkaa seikkailu. Lautta kuljettaa pikkusiilin Eläinten Metsään, jossa hän kohtaa muiden muassa Kissa Kiisselin, Hiiri Hiin ja Kettu Keikuran (joka tulee merisairaaksi ja pötkii pakoon, jos sen edessä tekee kaksi ympärimukkua). Ja Eläinten Metsässä on herkkuja: hunajasieniä.

Pikkusiilin tarina on tarina ystävyydestä. Sen minä siitä ensimmäisenä muistan. Mutta muistan myös sen, että kirjassa on surullinen vire, että se ei ole pelkästään hilpeä tarina herttaisista eläimistä.

En tiedä, milloin olen kirjan saanut ja keneltä. Muistan kuitenkin lukeneeni sitä itsekseni, ja muistan myös eräänlaisen haikeuden, surunkin, joka kirjaan liittyy. Pikku siili on hieno kirja. (Ja kyllä, minua hämää se, että kirjan nimessä sanat kirjoitetaan erikseen mutta itse tekstissä puhutaan koko ajan pikkusiilistä. Ja pienellä alkukirjaimella.)

 

Lea Pennanen: Pikku siili. Kuvitus Maija Karma. Otava 1979.