Pääsiäinen pätkäisee kevään varsin sopivasti. Pieni huilitauko, ja sitten jaksaa opeilla loppukevään. Usein olen viettänyt pääsiäisen aivan rauhassa kotosalla - viime vuonna en tainnut juuri asunnosta poistua, kuuntelin Foo Fightersin Pretenderiä ja söin pashaa. Kävin välillä koiruuden kanssa ulkona, enkä tainnut juuri muille puhua.

Tänä vuonna matkasin Kouvolaan. Vaikka etukäteen mietin ajatuksen järkevyyttä, oli kuitenkin viisasta jättää työpaperit, kirjat, kalenterit kotiin ja olla muualla, ihan irti arjesta. Traditioiden suhteen vietin melkoista epäpääsiäistä - en syönyt (saati tehnyt!) pashaa, ainuttakaan suklaamunaa ei ollut näköpiirissä, ei pajunkissoja, kokkoa, pitkäperjantain aamujumalanpalveluksessakaan en käynyt - enkä kirkossa muutenkaan. Mämmiä söin - mikä puolestaan on minulle varsin epätavanomaista.

Tänään palasin Tampereelle. Outoa olla kotona. Olen reissannut melko paljon. Laskin äsken, että olen viettänyt tämän vuoden puolella 52 kokonaista päivää kotona. Eli puolet alkaneesta vuodesta. Sentään puolet! Tilastoa kaunistaa tammikuun alku, jolloin olin vielä joululomalla. Mutta reissaaminen väsyttää, niin kivaakin kuin se on. Ja koti muuttuu varastoksi, paikaksi, jossa äkkiä puretaan laukku ja pakataan uusi.

Tänään en tee töitä. En yritä tehdä mitään järkevää. Puran rinkan, jos jaksan. Odotan, että koti alkaa tuntua niin paljon kodilta, että haluan järjestellä paikkoja, asettua olemaan täällä. Koti on koti, tietenkin, mutta tänne asettuminen vie aina pienen tovin, jos on ollut paljon muualla. Vähän kuin vanhan ystävän tapaaminen: juttu jatkuu siitä, mihin viimeksi jäätiin, mutta silti toista katselee aina ensin hieman yllättyneenä. Että niin, tuollainenhan sinä olitkin. Hienoa.

Sain opiskelijaltani lomalukemiseksi Kyllikki Villan päiväkirjaromaanin ja erään runokirjan (joka on vielä siellä purkamattomassa rinkassa). Villaa luin jonkin verran. Tekstissä on tunnistettavia kohtia, seuraan tapahtumien edistymistä kiinnostuneena. Omankin päiväkirjan kirjoittaminen saa uusia merkityksiä päiväkirjaromaanin myötä. (Ystäville, entisille ja nykyisille rakastetuille, sukulaisille ja naapureille tiedoksi: en suunnittele päiväkirjojeni julkaisemista. En, vaikka pyytäisitte.)

On hauskaa saada lukusuosituksia ihmisiltä. Parasta on, jos saa kirjan heti lainaan - muuten nimet helposti unohtuvat. Ja kun kirja nyt jo on hyppysissä, sen voi ihan hyvin avata. Ehkä yllättyä, ilahtua, innostua.

Nyt otan vielä kupillisen teetä ja vaihdan kotivaatteet. Siirrän itseni sohvalle ja otan kirjan käsiini. Muistutan itseäni, että työasiat ehtii murehtia huomennakin - tänään olen liian väsynyt.

Väsymys ei ole ainoa olotila. Odotan pariakin olennaista tietoa lähitulevaisuuttani koskien - lisätään siis odottava olotilalistaan. Olen myös rento. Ja ennen kaikkea onnellinen.