Yllättävän monella tuttavalla on tai on joskus ollut kausi, jolloin on lukenut paljon ns. Auschwitz-kirjallisuutta. Eli kirjoja, jotka kertovat keskitysleireistä toisen maailmansodan aikana, juutalaisten joukkotuhosta, natsien pahuuksista. Minullakin on ollut kauteni. Vieläkin voin lukea ko. kirjallisuutta, mutten ehkä enää yhtä paljon kerrallaan.


Sain Martin Grayn Kaikkien rakkaitteni puolesta -teoksen ystävältä joululahjaksi vuonna 2000. Mukana tuli kortti, jossa toivotettiin ihanaa joulua. Ihana ei ole se sana, joka ensimmäisenä tulee kirjasta mieleen - mutta toivotuksen tavoitteena oli tuoda hyvääkin mieltä...  Gray ei ole varsinaisesti itse kirjoittanut kirjaa, sen on merkinnyt muistiin Max Gallo. Mutta olennaisempaa on, että kirja kertoo puolalaisen Martin Grayn tarinan, hänen henkiinjäämistaistelunsa, hänen kokemuksensa. Olin tuona syksynä 2000 käynyt Auschwitzissa, ja tuoreet muistikuvat varmasti vahvistivat lukukokemusta entisestään.

 

Kirjassa ollaan Varsovan ghetossa, Treblinkassa, Zambrowissa, Yhdysvalloissa. Kirjassa rakastetaan, vihataan, pelätään, paetaan. Ja rakastetaan uudelleen. Saadaan paljon, menetetään paljon.

 

Luin kirjan lähes heti sen saatuani. Viimeiset sivut luin Sammonkadun kimppakämpässä, kämppis ei ollut vielä palannut joululomalta. Olin yksin kotona, istuin hievahtamatta kukkakuvioisessa nojatuolissa himmeässä valaistuksessa, luin, luin. Ja kun viimeinenkin sivu oli luettu, itkin. Itkin ihmisen julmuutta, mutta itkin myös sitä käsittämätöntä voimaa, jaksamista, joka on ajanut Grayta eteenpäin. Miten ihminen voi menettää niin paljon - ja jaksaa silti elää?


Kirjan nimihän sen kertoo: se on kirjoitettu Grayn rakkaiden puolesta. Kirjan lopussa Gray sanoo: "Elän, toimin, kuljen. Pakenin Treblinkasta, jäin henkiin, rakensin linnakkeeni. Mutta kaikki linnakkeet ovat katoavaisen tilapäisiä. Liikun yhä: en halua elää vain itseäni varten. Mitä hyötyä siitä olisi?" Ja alussa hän kertoo: "En ymmärrä, miten voin yhä edelleen olla tässä, miten voin kerätä aineistoja, miten jaksan taistella säätiön puolesta järjestelemällä tapaamisia ministeriössä tuen saamiseksi. Minulla ei ole asetta kuten Puolan metsissä, mutta hetkittäin tunnen sisikunnassani saman voiman kuin tuolloin. Enkä ymmärrä itseäni. Myös tästä syystä haluan kertoa elämästäni, meidän elämästämme: jotta sinä päivänä, kun pääni viimein pakahtuu, ihmiset tietäisivät, jotta rakkaimpieni elämä jatkuisi."

 

Martin Gray: Kaikkien rakkaitteni puolesta. Kertomuksen merkinnyt muistiin Max Gallo. Suomentanut Vesa Santavuori. Otava 1972.