Eilen istuin junassa, kirjoitin päiväkirjaa ja olin innoissani vähän kaikesta. Hyvä päivä siis. Päätin, että huomenna (eli tänään!) istun koneen ääressä ja saumuroin näytelmääni kasaan, koetan ryhmitellä irtokohtauksia ja keksin siltoja ja kirjoitan uutta ja...

Kuinkas sitten kävikään? Aamupäivä ja osa iltapäivästäkin katosi kaikenlaisen silppuasian hoitamiseen. Tarpeellisia ja mukaviakin asioita kaikki, mutta silti: mihin katosivat tunnit? Onneksi iltapäivällä sain palautetta armaalta kirjoittajaryhmältäni Dieseliltä, joten ei päivä kirjoittamisen suhteen täysin tärveltynyt.

En voi liikaa hehkuttaa Dieseliä. Tänäänkin sain tekstini solmuja auki, oivaltelin ja sain uusia ideoita. Ryhmässä on voimaa! Toivon hartaasti, että muut kirjoittajat saavat kommenteistani edes liki saman verran irti kuin minä heidän palautteestaan. Ryhmä ansaitsisi oodin, mutta ei tässä velttouden tilassa kirjoitettua.

Dieselin palautekerrat ovat antoisia, mutta myös sen verran intensiivisiä (eli voimia vieviä), etten nyt illalla ole enää jaksanut avata näytelmätiedostoa. Onneksi (kauhukseni!) deadline kolkuttelee jo pelottavan lähellä, joudun siis kohtaamaan todellisuuden ja ryhtymään työhön lähipäivinä. Pakko, mikä ihana asia. Ainakin kirjoittamisessa.