Jooga kuuluu nautintojen joukossa sarjaan "miksi niin harvoin vaikka pidän siitä". En ole juurikaan käynyt ohjatuilla joogatunneilla. Tyypillistä minulle - hankin aiheesta kirjan ja opettelen itse. Nyt tosin olen alkanut kaivata joogakurssia, mielellään vaikkapa viikonlopun mittaista, että saisin rauhassa keskittyä ja saada ohjausta - ja jatkaa sitten joogaamista omaan tahtiini.

Pidän joogan rauhallisuudesta ja siitä, että se toimii "huomaamatta". Pienillä liikkeillä voi olla iso vaikutus. Notkeuteni ei ole huippuluokkaa, mutta jo vähäisellä harjoituksella alan taipua, koko ajan enemmän. Yksilölaji, jossa ei tarvitse kilpailla - jee, minun lajini!

Hankin syksyllä joogamaton, ajattelin, että se mukavoittaisi harrastusta. Tänä viikonloppuna Orivedellä ollessani huomasin kaipaavani mattoa. Niin, ei se olisi mahtunut matkalaukkuun, mutta silti... Huoneessa olisi ollut tilaakin joogata. (Tykkäisin myös taijista, mutta se vaatii tolkuttomasti tilaa. Siksi se harrastus jäi nopeasti sen jälkeen, kun kurssi päättyi.)

Olen satunnainen joogaaja. Mutta haluan armahtaa itseäni: parempi, että edes satunnainen, jos vaihtoehtona on, ettei ikinä taivuta itseään mihinkään asanaan.

Joogassa ja (treeni)kirjoittamisessa on jotain samaa: ne tekevät minulle hyvää, selkeyttävät, avaavat. Miksi en siis harjoita niitä vieläkin useammin?