Ihastuin maanantaina. Otin illalla pikalainaan Francoise Saganin Tervetuloa ikävä -romaanin, vähän yli satasivuisen, pehmeäkantisen, kovaa vauhtia hapertuvan pikku kirjasen. Vein sen hellästi kotiin ja aloin lukea.

Loistava kirja.

Bonjour tristesse (lausutaan hartaasti, jokaista ranskalaisäännettä maistellen) on kulttikirjan maineessa. En osaa selittää, miksi kirja vetosi heti. Tapahtumat ajoittuvat yhteen kesään. Kertoja on 17-vuotias nuori nainen. Tapahtumia on lopulta melko vähän - mutta mikä paino niillä on! Kun laskin kirjan käsistäni, olin innoissani. Niin raukea, niin tiheätunnelmainen, niin dekadentti. Päähenkilö on sekä julma että lapsenomainen, eikä kukaan tiedä, miten ollaan onnellisia.

Kirjan jälkeen teki mieli katsoa ranskalaisia taide-elokuvia. Ja tietenkin lukea lisää Sagania. (Olisin laittanut tähän Saganin kuvan, mutta kone alkoi tehdä kummallisia asioita, kun etsin sopivaa...)

Eilen meninkin kirjastoon ja lainasin kaksi romaania lisää. Oi onnea - uusi kirjailijalöytö ja niin monta kirjaa vielä lukematta! Tätä ei ole hetkeen tapahtunutkaan.