En tunne tarvetta laittaa juoninovelleja ja tsehovilaisia novelleja paremmuusjärjestykseen, luen sujuvasti molempia. On siis luontevaa, että listalleni asettuu myös länsimaisen novellitaiteen merkkipaalu, Boccaccion Decamerone.

Lukiossa sen avulla opiskeltiin kehyskertomuksen käsite, kirjoittajakoulussa novellin rakenne. Myöhemmin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana kerroin Decameronen avulla renessanssiajan kirjallisuudesta ja motiivin käsitteestä. Metsästyshaukka lienee tunnetuin novelli, mutta sataan tarinaan mahtuu monta muutakin oivallista juttua.

Kun ensimmäisen kerran luin Decameronen, hämmästyin sen humoristisuutta. Hauska klassikko! (Muistattehan, että olen ollut varsin klassikkokammoinen aikoinani, eikä tuo kammo ole vieläkään täysin kaikonnut...) Koska jostain syystä en ollut kuullut kirjan maineesta ns. arveluttavana kirjana, myös seksuaalisuuden runsas osuus novelleissa hämmästytti. Myöhemmin minulle selvisikin, että Decameronea ei ole kaikkina aikoina suositeltu luettavaksi, Suomessakin se on aikanaan tainnut olla kirjastoissa "myrkkykaapissa", josta sitä ovat saaneet lainata vain aikuiset. Varokaa, nuoret, Decamerone voi turmella moraalinne!

 

Giovanni Boccaccio: Decamerone. Suomentaneet Ilmari Lahti ja Vilho Hokkanen. Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 1947.