Kirja, joka on viehättänyt minua erityisen paljon viime aikoina, on Pablo Nerudan Kysymysten kirja (suom. Katja Kallio, kustantanut Loki-kirjat 2003). Kokoelma julkaistiin vasta runoilijan kuoleman jälkeen vuonna 1974. Reilusti alle satasivuisen kirjan kaikki runot koostuvat kysymyksistä. Voisi kuvitella, että kysymysmuoto alkaa rasittaa, muuttuu typeräksi toistoksi, mutta näin ei käy.

Kysymykset ovat välillä viehkon outoja (Uskotko että dromedaarit / säilyttävät kuuta kyttyrässään?), toisinaan huvittavan itseironisia (Onko elämässä mitään hölmömpää / kuin olla nimeltään Pablo Neruda?), toisinaan suorastaan filosofisia (Kun vanki ajattelee valoa / onko se samaa joka valaisee sinua?). Kysymykset liikauttavat ajatuksia. Mielessä käy sekin, miksen itse ole koskaan tajunnut ihmetellä vastaavaa. Niinpä, Milloin maan alla sanellaan / ruusun aikomus?

Pidän Nerudasta muutenkin, Andien mainingit on majaillut hyllyssäni pitkään. Ja päässyt sieltä poiskin, luettavaksi! Sitä kai kirjat eniten haluavat?