Kyllä, olen hengissä ja hyvinvoiva - ja lomalla! Viime viikon juoksin tukka putkella (sikäli, kun moinen on mahdollista näin lyhyellä tukalla) paikasta toiseen, pakkasin ja purin kasseja ja mietin, ovatko oikeat monisteet ja opiskelijoiden tekstit mukana. Olivathan ne. Mutta blogipäivitykseen asti en ehtinyt, kun tuntui, ettei ehdi ajatella yhtäkään ajatusta kunnolla loppuun saakka. Nyt ehkä on aikaa sillekin.

Jonkinlaisesta stressitasosta kertoo se, että viikko sitten oli aivan pakko kävellä kauppaan ja ostaa kerä lankaa. Ja kutoa. Lopputulos: pipo.

Opettaminen ei ilmeisesti ole riittävän konkreettista toimintaa, sillä välillä minun on vain pakko tehdä jotain näkyvää käsilläni. Löysin virkkaamisen ja kutomisen ilon gradua tehdessäni, ja sen jälkeen olen silloin tällöin kaivanut puikot esiin. Käsitöiden tekeminen lievittää stressiä. Sen jälkeen jaksaa taas tarttua arvosteltavaan kirjaan, kirjoittaa palautetta, suunnitella tunteja, lähetellä sähköposteja, ehkä jopa kirjoittaa ihan omaakin tekstiä. Onkohan tämä vain minun omituisuuteni? Konkretian kaipuu, tarve nähdä, että jotain käyttökelpoista valmistuu ihan omin käsin?