Eilen Tampereella sanataidesuunnistettiin. Mukavaa oli näin työntekijän näkökulmasta, hauskaa tuntui olevan myös osallistujilla. Vietin siis villin lauantai-illan värkkäämällä teddykankaasta korvia ja häntää, jotta pystyin eilen muuntautumaan kissaneiti Katzeriksi. Suunnistuspisteelläni kirjoitettiin kissa-aiheisia runoja Eeva-Liisa Mannerin henkeen. Tulos: hauskoja runoja!

Katzer-nimi on tietenkin napattu Mannerin Kamala kissa -kokoelmasta. Ei kaikkein mairittelevin runo, mutta nimi viehätti ja kuulosti mukavalta sanottuna. Runossa Katzerin tytär on "makeampi kuin herkku Fazerin", ja niinpä Kille päättää kosia tuota ihanaista kissaneitoa.Mutta tuo nainen onkin varsinainen paholainen, eli huonosti käy Kille-pololle. "On kaksi pahaa juttua, sen tietää kansa: / ettei saa mitä toivoo, ja että saa toivomansa", opettaa runo.

Aika harvoin oikein tieten tahtoen istun alas runokirjan kanssa. Mutta liki aina, kun niin teen, ihmettelen, miksi luen runoja niin harvoin. Etenkin Mannerin kohdalla tämä kysymys herää aina. Viikonloppuna mietin, miksi olen vältellyt Kamala kissa -kokoelmaa. Sehän on mainio! Kissariimittelyt ovat yhteiskunnallisia, kieli kekseliästä ja hilpeää, eivätkä runot ole menettäneet terävintä kärkeään. Ihmisten omituisuudet (kuten kiire ja ajan "säästäminen") saavat sivalluksensa, samoin tärkeily ja ihmisten  välinen epätasa-arvo. Lukekaa, ihmiset, Manneria!

Tänään jatkuu Pohjanmaan kirjoittajakoulun opsin hiominen. Ja lukujärjestyksen teko. Ja yhteydenpito ohjaajiin. Nyt näyttää varsin mukavalta - eli alan välittömästi epäillä, olenko unohtanut jotain mahdottoman tärkeää...