Laitoin alkuvuonna parinkin ryhmäni aikuiset kirjoittamaan kehtolauluja. En sentään säveltämään, mutta sanoittamaan. Ensin muistelimme tuutulauluja, sitten juttelimme hitusen sanavalinnoista, mutta aika pian jätin kirjoittajat oman onnensa nojaan miettimään unisia sanoja. "Uninen sana" on muuten mielestäni melko unettava sanapari.

Syntyneissä tuutulauluissa erottui kaksi ryhmää: humoristiset "nuku nyt jo, hemmetin kersa" -tyyppiset ja perinteiset "kehto hiljaa keinahtaa, lapsi kohta uinahtaa" -henkiset tuotokset. Mutta joka ikinen teksti oli kirjoitettu lapsille. Lasta nukutettiin.

Eivätkö aikuisetkin ansaitsisi oman kehtolaulunsa? Eikö juuri aikuisilla ole unettomuutta, nukahtamisvaikeuksia, suden hetkiä, jolloin valvominen kammoksuttaa, mutta unikaan ei suostu tulemaan luo? Aikuisille voisi kehittää turvalaulun, sellaisen, jonka sanoihin uskaltaa nukahtaa. Tyynnyttelylaulun, stressinpoistolaulun. Sellaisen, jota voisi hyräillä itsekseen tai pyytää kumppania laulamaan lempeästi.

Yksi unilaulusuosikkini on Sininen uni. Kertoohan se satuolennosta, Nukku-Matista, mutta sehän sopii illan rauhaan mainiosti. Hyvä, lempeä ja jäätelöstä pitävä ukkeli ajelee sinisellä autollaan sininen unien kirja kainalossaan. (Valitettavasti tässäkin kappaleessa unien sinimaahan pääsevät nimenomaan lapset, aikuisia ei mainita erikseen.) Unimaan värit ovat sinistä ja kultaa, ja lopulta nukuttajan pääroolin saa unien sinilintu, joka laulaa unisen laulun: la la lal la la lal lal laa. Somaa. Kaiken lisäksi sävel on kaunis, kuin illalla hyräiltäväksi tehty.

Tämän laulun teho on todistettu myös aikuisiällä. Olen ollut jatkoilla, valvonut ja laulanut aamuyöhön, kunnes kemujen isäntä ei enää jaksanut valvoa. Hän sanoi, että lauletaanpas vielä Sininen uni. Me lauloimme. Laulu rauhoitti ja oli hyvä mennä nukkumaan, unikin tuli nopeasti.