Parikin ystävää suositteli Hanna Marjut Marttilan romaania Lahjakas Anu Lovack. Eilisissä illanistujaisissa kyseinen teos pääsi laukkuuni lainaksi, ja aamupäivällä luin sen. Kirjan päähenkilöt ovat lähiön Lankku-baarissa notkuvia alkoholisteja, joille kirkas viina maistuu niin raakana kuin kamomillateehen (!) sekoitettuna.

Tapahtumat käynnistyvät, kun Lankkuun tulee postikortti Anu Lovackilta. Kortti on osoitettu isälle. Tämä sekoittaa kantajengin, sillä tähän asti jokainen on ollut siinä luulossa, että Anu Lovackin äiti (jonka nimi myös oli Anu Lovack) oli vaiennut visusti lapsensa isästä. Ja nyt äiti on jo kuollut, eikä häneltä voi asiaa varmistaa.

Jokainen mies haluaa olla Anu Lovackin isä, joten riitoja ja kriisejä on rutkasti. Anu Lovack on juopporemmille lupaus paremmasta, kiinnekohta tavalliseen elämään, jossa muututaan kunnollisemmiksi ja paremmiksi ihmisiksi. Realiteetit hämärtyvät, kun viinapöhöiset alkoholistit suunnittelevat Anun adoptoimista. Kukaan ei huomaa, että Anu on jo aikuinen, sen sijaan turvallisesta kodista huolehditaan kilpaa.

Marttilan kirja on hauska. Traaginen ja koominen kulkevat kiinni toisissaan, teksti on koko ajan lähellä itkua ja naurua yhtä aikaa. Lähiön alkoholistit ovat surkeita tapauksia, mutta pelkkää kurjuutta ja sen kauhistelua olisi vaikea lukea. Marttila näyttää tilanteiden komiikan mutta ei siivoa ongelmia liian kauas naurun taakse.

Pidin Marttilan edellisestä, Kertoi tulleensa petetyksi -romaanista. Sen kerronnassa on jotain samaa kuin Lahjakkaan Anu Lovackin. Lyhyehköjä lauseita, pelkistettyä, toteavaa kieltä. Henkilöt ovat jollain tapaa suorastaan liikuttavia kummassakin romaanissa.

Kansiliepeessä mainitaan, että Marttila on kirjoittanut myös nuortenkirjoja. Olen lähes varma, että olen aikoinani lukenut Ikuisesti snadin - mutta tunnustan, etten muista siitä ainakaan pelkän nimen perusteella mitään. Pitäisikähän palauttaa mieliin, lainata kirja ja lukea?

JK. Facebook. Pitihän sinne sitten mennä.