On ihan perusteltua kysyä, mitä kertoo minusta ihmisenä se, että nimeän joitain elektroniikkalaitteita. Kuten läppärini. Ja iPodini. IPod sai nimekseen Leila. Hankin sen automatkojen iloksi, sillä Hyönteisen varustukseen kuuluu vain kasettisoitin. Ja kuinka monta kuuntelukelpoista kasettia omistan? Aivan.Näin siis perustelin Leilan tulon talouteen. Ja on siitä iloa ollutkin. Automatkat ovat riehakasta hoilaamista (mutta vain kun olen yksin, älkää pelätkö kyytiin astumista), vaikuttavia duettoja milloin kenenkin kanssa.

Marraskuu ei ole enää pyöräilykuukausi. Koska en halua muuttua laiskaksi ikiautoilijaksi, joka autoilee 2,5 kilometrin perustyömatkansa päivittäin, olen suostutellut itseni kävelemään Leilan avulla. Ja onhan se mukavaa tarpoa töihin, kun Ismo Alanko laulaa koko matkan. Tai Tori Amos. Tai Egotripin pojat. Tai Cultin miekkoset. Ystävällistä heiltä. Oikeastaan matkanteko tuntuu vallan mukavalta oikein musiikillistettuna.

Mutta en ole ollenkaan varma, olenko pystynyt aina kuuntelemaan musiikkia oma suu supussa - Hämeenlinnan kaduilla saattaa kopistella nainen, joka ainakin vienosti hyräilee jotain mahdollisesti tunnistettavaa kappaletta... Minä se vain olen. Leilan kanssa.