Joskus käy niin, että täysin varoittamatta saa neuvoja. En tapaa lukea elämänhallintakirjallisuutta enkä etsi kaunokirjallisuudestakaan filosofisia lauseita, joista tekisin karttamerkkejä eloni poluille. Mutta joskus käy niin, että kaunokirjallisuus auttaa aivan yllättäen, sanoo jotain, jonka jälkeen asiat kirkastuvat.

Viime keväänä minulla ei ollut muita vapaa-ajan ongelmia kuin se, ettei vapaa-aikaa oikeastaan ollut, ainakaan riittävästi. Kirja-alen aikaan kävin Akateemisessa - ehkä etsin jotain tarvitsemaani, ehkä vain soin itselleni pienen hetken ylellistä vaelteluaikaa kirjakaupassa, en enää muista. Silmiini osui Kyllikki Villan runovalikoima Ei eilistä, ei huomista (runoja vuosilta 1964-2004, Like 2005), joka oli tarjoushyllyssä.En ollut lukenut Villan runoja aikaisemmin, mutta olin lukenut hänestä ja kiinnostunut. Villan tuotanto sijoittui "luen sitten joskus"-kategoriaan. Avasin kirjan summamutikassa, ja ensimmäisenä luin runon, joka puhui suoraan minulle.

Runon minä tekee pätkätöitä, ja muut yrittävät taivutella hän vakituiseen työhön, sillä olisihan kuukausipalkka eräänlainen turva, vakituinen toimeentulo. Runon minä ei halua vakinaistaa elämäänsä, ja vastaa:

Minun turvani:
tilapäistyöt vaihtelu rahapulan sietäminen
ne ovat näettekös
turva vakinaista virkaa
työaikaa
ja rutiinia vastaan

Ostopäätös syntyi välittömästi, sillä kuinka voisin jättää kauppaan runokokoelman, jossa on "minun runoni"? Kevään mittaan luin kyseistä runoa monesti, toki luin myös muut kokoelman runot. Olisin voinut jatkaa silloisessa työpaikassani. Virkakin oli auki, ja moni hämmästeli, kun en sitä hakenut. Ilman virkaakin olisin luultavasti voinut jäädä taloon, jatkaa sijaisuutta, varmistaa sillä toimeentuloni. Tiesin kuitenkin, että minun on uskallettava tehdä muuta. Milloin sitten, jos ei nyt? kyselin niin itseltäni kuin siipaltanikin.

Tässä sitä nyt ollaan. Pätkäkatkohetkittäistyöläisenä, joka nyppii euronsa eri puolilta, reissaa työn perässä ja on valmis elämään kalenteri kainalossa, luottamaan siihen, että sen sivuille kertyy työpäiviä. Eikä edes pelota!