Ei pidä valittaa, kun on näin pitkälle päässyt. Eräs iso tekstikokonaisuus alkaa olla "valmis". Käytän lainausmerkkejä siksi, että tämänhetkisestä tekstisokeudestani huolimatta tajuan, ettei se ihan valmista kamaa voi olla. Mutta nyt en pysty enkä ehdi parempaan, deadline on liian lähellä.

Mutta vähän valitan kuitenkin. Miksi, oi miksimiksimiksi nimen keksiminen on niin tuskallisen vaikeaa? Ala-asteella oli selvää, että ensin kirjoitetaan otsikko ja sitten otsikosta kirjoitetaan tarina. Jossain vaiheessa kerrottiin, että ei se oikeastaan niin menekään. Ensin kirjoitetaan teksti ja sitten vasta mietitään, millä nimellä sitä pitäisi kutsua. Välillä toivon, että yhä ja edelleen olisi joku, joka laittaisi kalvolle kymmenen vaihtoehtoista otsikkoa, joista sitten pitäisi valita.

Nimi kertoo teoksesta, oli kyseessa romaani, kritiikki, runokokoelma, essee, novelli tai tutkielma. Hyvä otsikko houkuttelee lukemaan, kertoo itse tekstistä jotain, antaa lupauksen. Apua! Ymmärrän oikein hyvin niitä runoilijoita, joiden kokoelman nimi on "Runoja". (Miksi muuten runokokoelman nimi voi olla "Runoja"? Julkaistaanko meillä novellikokoelmia nimellä "Novelleja"? Kari Hotakainen on kirjoittanut niin Lastenkirjan, Runokirjan kuin Klassikonkin, mutta ei hänkään kai Novelleja.)

Tää on viimeinen taisto. Kunhan ratkaisen nimenannon ongelman, voin orientoitua vapunviettoon. Mutta en vielä, en ihan vielä... Jospa kolmas teelitra auttaisi. Huoh.