Olen kirjoittanut tänään novellia. Toistan: olen kirjoittanut tänään novellia. Pitkästä aikaa! Se on sujunut yllättävän vaivattomasti. En väitä, että olisin jumalaisen inspiraation vallassa sirotellut sanoja paperille, ja sitten ne olisivat kuin itsestään muotoutuneet jo ammoin määrätyn kohtalonsa mukaan säädettyyn järjestykseen. Väitän kuitenkin, että kirjoitin novelliin parempaa tekstiä kuin äskeiseen virkkeeseen...

En ole hetkeen kirjoittanut kaunokirjallista tekstiä, en ole muka ehtinyt. Tämänkertaisen kirjoittamiseni syy on arkinen: deadline. Huomenna pitää lähettää tekstiä kirjoittajaporukan (eli Dieselin) jäsenille, joten tekstiä on vain tuotettava. Olen koettanut päästä kiinni viime kesänä kirjoittamaani novelliin, joka jäi silloin kesken. En vieläkään tiedä, miten henkilöille käy, mutta eipä minulla myöskään ole kiirettä hankkiutua heistä eroon. Suomennettuna tämä tarkoittaa, että novelli on minun mittapuullani huikean pitkä, nyt jo yhdeksän liuskaa. Ja yhä keskeneräinen!

Kirjoittamista häiritsi oikeastaan kaksi asiaa. Toinen on pieni koiruus, joka oli kovasti sitä mieltä, että pallon heitteleminen on järkevämpää toimintaa kuin kirjoittaminen. Ehkä koiruus myös vihjasi, että olisin lahjakkaampi pallonheitossa kuin novellistiikassa, mene ja tiedä. Toinen häiriötekijä esiintyi omassa mielessäni. Huomasin tarkkailevani lähes neuroottisesti olla-verbin käyttöä. Ja tietenkin, kun sitä alkoi tarkkailla, aloin nähdä olla-verbejä kaikkialla (ja näen niitä nytkin, argh). Kaikki vain oli. Ihan turhaan yritin kertoa itselleni, että kyseinen verbi on (niinpä, on!) myös apuverbi, kaikkia aikamuotoja ei voi käyttää ilman sitä. Lopulta vaihdoin aikamuodon preesensiksi. Tipahtipa edes jokunen olija pois.

Tämä kuva Shakespearesta ei tosiaankaan kuvaa kirjoittajamielialaani.

1637291.jpg

En istuksi rennosti jalustalla, eivätkä muusat tai jumalattaret ojentele seppeleitä. Ehkä ihan hyvä niin, vaikka olisihan se hauska kokemus, jos valahtavayläosaisiin asuihin pukeutuneet miehet tai naiset koettaisivat tuupata kranssia päähäni. Mutta herttaista, että Williamista on tehty tällainenkin kuva. Nero nauttii, muut palvovat. Mutta jos kirjoittajaoloni ei ole tällainen, millainen se sitten voisi olla, visuaalisesti? Siitähän saisi hyvän kesätehtävän: etsi tai tee kuva, joka kuvastaa sinua kirjoittajana. Idea on vapaasti ryövättävissä, mutta haluan nähdä tulokset!

Tämä(kin) kuva on peräisin paikasta nimeltä Karen's Whimsy.