Minä kannatan aikuisuutta. En missään nimessä haluaisi enää olla 13-vuotias, en 18-vuotias, enkä edes 25-vuotias. Olen yrittänyt huomata kolmenkympin kriisin oireita, mutta toistaiseksi en ole havainnut mitään. Vanheneminen on jotain, mitä tapahtuu koko ajan, mitä sitä murehtimaan. Nuortumaan en pysty (paitsi satunnaisesihan voi aina taantua henkisesti), joten miksi taistella väistämätöntä vastaan?

Parasta ja pahinta aikuisuudessa on se, että saa ja täytyy ottaa vastuu omista teoistaan. Kukaan (=vanhemmat, opettajat, työkaverit, esimiehet, ystävät, sukulaiset jne.) ei voi estää, jos haluan elää viikon suklaalla ja siiderillä. Tai jos päätän käyttää kaikki rahani kenkiin. Tai jos päätän vaihtaa ammattia vaikkapa tv-lupavalvojaksi. Tai jos tahdon harrastaa harpunsoittoa. Tai äänestää joogapuoluetta (eikös sellainen joskus ollut?). Mutta jos suklaasta ja siideristä tulee paha olo, en voi syyttää kuin itseäni. Tai jos kenkävuoren äärellä käy mielessä, että olisikos pitänyt syödäkin, voin vain katsoa peiliin - ja siihen kenkävuoreen. Jos viihdyn loistavasti lupamaksujen karhuajana, voin kiittää itseäni rohkeudesta vaihtaa alaa.

Aikuinenkin saa kapinoida. Tämä tuli mieleeni viime viikolla, kun kuuntelin bussissa lukiolaistyttöjen juttelua abien potkijaisista. Toinen tyttö selitti innoissaan, miten hänen koulussaan opettajia oli nimitelty ja olipa joku ilmeisesti saanut puusta veistetyn peniksenkin abeilta lahjaksi. Harmillisesti en istunut aivan tyttöjen vieressä, eli kaikki yksityiskohdat eivät kuuluneet korviini. Mutta jäin miettimään tuota nimittelyä ja ai niin hitsin jänskäpänskää lahjaa. Onko tuo korkein ja hurjin kapinan aste abi-ikäiselle? Tyttö ainakin kuulosti siltä, että hänestä kaikki oli tosi jännää ja hurjaa. "Vähänkö me aiheutettiin niille [opettajille] traumoja", tyttö selitti toverilleen.

Traumojen aiheuttamisesta en tiedä, mutta tunsin itseni tädiksi (ja kaiken lisäksi vielä kyttääväksi tädiksi, mutta mitäs puhuivat niin kuuluvalla äänellä). Eikä se oikeastaan tuntunut pahalta. Penkkaripäivä on karnevalistinen perinne, jossa rooleja käännellään surutta, mutta... Jos hurjaa kapinaa on se, että annetaan puupippeli opelle, taidan keksiä muita kapinan ja hurjuuden muotoja. Kapina on kuitenkin toisinaan vallan tarpeellista. Onhan se osoitus (itsenäisestä) toisinajattelusta.