Tartuin pari päivää sitten näytelmääni. Siihen TeaKin kurssilla tekemääni. Kirjoitin näytelmää viimeksi toukokuussa, melkein kuukausi sitten. Sitten tuli kiireitä, alkoi loma, laiskotti. Ja muistutin itselleni (ehkä tuhannetta kertaa), että kirjoittaminen on muutakin kuin kirjoittamista...

Olen kokeillut uusia työtapoja. Taidan jossain määrin olla urautunut kirjoittamisen tapoihini, mutta kun laji vaihtuu proosasta draamaksi, pystyn näköjään helpommin kokeilemaan jotain erilaista. Mielenkiintoista. Ja kuka tietää, kenties rohkenen tarttua proosaankin uusin keinoin, sitten jatkossa.

Uusi työtapa tarkoittaa käytännössä sitä, että en todellakaan vielä tiedä, mistä näytelmäni alkaa. Tai mihin se loppuu. Jotain aavistuksia minulla alkaa olla, muttei varmuutta. Minä vain kirjoitan kohtauksia. Eikä niidenkään lopullisesta järjestyksestä tietenkään ole mitään tietoa. Tämä on vapauttavaa. En toki läheskään aina proosassakaan tiedä, mihin teksti on menossa, mutta lähinnä lyhytproosaa (novelleja) kirjoittaneena teksti kokonaisuudessaan on usein syntynyt jotakuinkin kronologisessa järjestyksessä. Eli on alku, ehkä pala keskikohtaakin, mutta käänne odottaa keksimistään. Tai on käänne ja loppu, pitää vain hahmottaa, miten niihin päästään. Lyhyttä tai lyhyehköä tekstiä ei ole samanlaista tarvettakaan kirjoittaa pieni muru kerrallaan. Isommassa kokonaisuudessa fragmenttien tekemiseen on toisenlaiset mahdollisuudet.

Uusi työtapa tarkoittaa myös uusia tapoja lämmitellä. Esimerkiksi sunnuntaina kirjoitin kolmisen liuskaa omaa pohdintaani siitä, miltä nyt tuntuu aloittaa kirjoittamista, millaiset kysymykset pyörivät mielessä, mitä tulee mieleen päähenkilöstä juuri nyt, mihin viimeksi jäin. Ja sitten olikin jo yllättävän helppoa saada kiinni eräästä päässä muhineesta kohtauksesta ja siirtää se paperille. Olen siis kokeillut päiväkirjamaisempaa tapaa saada teksti aluilleen. Tajunnanvirta sinänsä on tuttu tapa lämmitellä, mutta useimmiten olen ottanut tajunnanvirran lähtökohdaksi suoraan jonkin tekstini juonenkäänteen tai henkilön. Nyt ajatusmössö käsittelee enemmän itseäni, omia oletuksiani ja mietteitäni tekstin tapahtumista tai henkilöistä tai teemoista.

Uusia, toimiviksi havaittuja tapoja kirjoittaa. Deadline. Palautetta. Intoa.

Vaikuttaa hyvältä!