Eilisessä Aamulehdessä oli juttu miehistä ja (vaate)kaupoista. Siitä, miten tylsää miesparoilla on naisille suunnatuissa vaatetusliikkeissä, kun ei ole mitään tekemistä sillä aikaa, kun oma tyttöystävä/rouva/rakastajatar sovittelee vaatteita. Joissain paikoissa sentään oli nojatuoleja ja lehtiä miehien mukavuustason nostamiseksi.

En tajua. Minkä ihmeen takia miehen pitää tulla vaateostoksille mukaan, jos häntä ei kiinnosta? Jos mies voi aivan yhtä hyvin nakottaa kaupan sohvalla lukemassa Tekniikan maailmaa, miksi hän ylipäätään on vaatekaupassa mukana? Jos hänen suustaan ei tule naisen sovittamia vaatteita kohtaan sen kummempia kommentteja kuin "ihan hyvä", "ota toi" tai "jos sä tykkäät siitä", mitä konkreettista hyötyä hänestä on ostotilanteessa?

Eri asia on, jos mies viihtyy vaateostoksilla. Jos shoppailu miellyttää molempia, kehotan pariskuntaa ryntäämään ostosparatiiseihin! Yhteisen harrastuksen löytäminen on hieno asia.

Selittäkää tämä minulle, jos osaatte. En ole ikinä ymmärtänyt, miksi naisen täytyy lähteä vaateostoksille siippansa kanssa. Varsinkaan, jos herraa ei erityisemmin inspiroi koko touhu. Kyllä aikuinen nainen osaa ostaa hameensa ja puseronsa ilman miehensä tukea. Shoppailua ei voi myöskään kutsua yhteiseksi harrastukseksi, jos toisen kasvoilla on koko ajan kärsivä ilme ja suusta purskahtelee "jokomennäänpois"-ähkäyksiä. En jaksa uskoa, että miehen laahustaminen loputtomien vaaterekkien keskellä puolison nostellessa yhä uusia vermeitä ukkonsa odottaville käsivarsille vahvistaa suhdetta. (Käsivarsiinkaan sillä tuskin on sanottavaa vaikutusta.)

Onko mies se, joka kuljettaa naisen vaatekaupoille? Näin ei tarvitse olla. Nainen voi mennä omalla autollaan. Tai bussilla. Tai polkupyörällä. Tai taksilla. Onko mies se, joka maksaa koko lystin? Tämä johtaa vain jatkokysymykseen: miksi ihmeessä miehen pitäisi maksaa kaikki naisensa vaatteet?

Olen hämmentynyt asian äärellä. En kaipaa kauppoihin "miesparkkeja" (koko sana on alentava), sillä en todellakaan haluaisi pakottaa ketään seurassani muutoin viihtyvää kaksilahkeista sellaiseen. Pääsen vaateostoksille yksinkin, ja voimme nauttia yhteisestä ajastamme sitten, kun olen hynttyyni hankkinut. Molemmilla on parempi mieli - ja minä toivottavasti näytän hurmaavalta uudessa mekossani. Eikä haittaa, vaikkei mies huomaisi, että se on uusi. Hurmaavuuden huomaaminen riittää oikein hyvin!