Tänään töiden jälkeen päässä oli noin kaksi ajatusta: kunhan pääsen kotiin, haluan jäätelöä ja kutimen. Tuijotin pari tv-ohjelmaa netistä ja kudoin. (Tiedetään, tiedetään, että oikeasti kyse on neulomisesta - mutta minulle se on kutomista...) Ihana rentous. Pää tyhjenee työasioista ja monesta muustakin, kun saan keskittyä käsitöihin. Voin innostua huovuttamisesta, virkkaamisesta, ompelemisesta, korujen tekemisestä, korttiaskartelusta, vaikka origameista. Mutta käsillä on saatava tehdä jotain ihan itse.

En halua tehdä koristehärpäkkeitä. Jotain käyttökelpoista sen olla pitää. Vaikka sitten koru rintapieleen tai heijastin laukkuun. Liian isoja projekteja en tahdo, kärsivällisyys loppuu. Haluan, että tuotos valmistuukin joskus! Siksi sukat ja huivit ja lapaset ja mekot ja rannekorut ovat sopivia tekeleitä. Mamselli H esittelee jo valmistuneita.

Olen kuullut, että jotkut osaavat kutoa ja lukea samaan aikaan. Minä en vielä pysty. Mutta voin kuunnella radio-ohjelmia, muutamakin Nadjan huone on tullut kuunneltua puikkojen kilkattaessa!

Käsitöiden tekeminen on ehdottomasti nautinto. On riemu huomata, ettei jokin tekniikka niin tuhottoman vaikeaa olekaan. Minä opin! Ja voin tehdä jotain hienoa, ihan itse! Ja jos ei aina onnistukaan, niin mitäpä sitten. Tulipa kokeiltua, ehkä ensi kerralla sitten meneekin paremmin. Voi olla, että itse tekemisen ilon taustalla on jokin arkaainen tunne: näin minä vaatetan itseni ja läheiseni, suojaan meidät kylmältä ja pahalta.

On aina mukavaa, jos saa kehuja jostain vaatteesta tai korusta. Vielä nautinnollisempaa on, jos kehuttu vaate on itse tehty. Silloinhan se tuottaa iloa moninkertaisesti: tekeminen oli ilo, käyttäminen myös - itselle ja joskus jopa muillekin.