Tänä vuonna tapahtui jotain odottamatonta: marraskuu hujahti ohi, ihan kivuttomasti. Ei suurta olemisen tuskaa, tekemisen alle nyykähtelyä, synkkyysvihaa, valottomia päiviä. Epäilemättä valon määrä väheni päivittäin, ja tekemistäkin riitti, menemistä sekä työ- että vapaa-ajalla. Yksi muuttokin mahtui mukaan. Mutta jotenkin kaikki vain... sujui. Olin kiitollinen plusasteisesta säästä, sateettomuudesta, kohtuullisesta tuulesta. Ne varmasti auttoivat. Ehkä söin tavallista enemmän suklaata, ehkä join joitain punaviinilasillisia enemmän. Kirkasvalolamppua en taaskaan hankkinut (miksi ne ovat niin rumia???).

Lukupäiväkirjani (jollaista aloin pitää syyskuussa) kertoo, että luin vain muutaman kirjan marraskuussa. Viisi kirjaa. Ei kovin monta. Mutta yksi niistä oli David Foenkinoksen romaani Vaimoni eroottinen potentiaali, jonka sain ennakkopokkarina Gummeruksen osastolta Helsingin kirjamessuilta. Kirja ilmestyy Gummeruksen kustantamana keväällä, ja suosittelen teosta lämpimästi. Hihitin ääneen. En usko, että kirja pelasti koko marraskuutani, mutta ei se ainakaan haitaksi ollut. Romaanin päähenkilö Hector on intohimoinen keräilijä, joka taistelee tiensä kuiville keräilymaniasta. Hän tapaa ihanan naisen, jonka saa vaimokseen. Mutta kas, vaimostakin voi saada keräilyn aineksia... Juonikuvaukseni ei tee oikeutta kirjan huumorille, joka on erinomaista. Lisäksi kirjan kertoja on tietoinen omasta kertojuudestaan juuri sillä tavalla, että kirjallisuusintoilija on koukussa.

Ja kun nyt lukemisiin päästiin... Viime viikolla luin Jari Järvelän Zombien. Oi kotimainen kaunokirjallisuus! Rakkauteni! Zombie herätti nälän, havaitsin nimittäin perjantaina toivovani viikonlopulta Vain Yhtä Asiaa: että saisin lojua sohvalla ja lukea kirjaa. Keskeytyksettä. Ja se tapahtui. Kirjastosta löytämäni Kari Hotakaisen Ihmisen osa pääsi lauantainautinnokseni (joka kesti sunnuntaihin saakka). Vaikeinta lukemisessa oli pysyä hiljaa: kirjaa teki koko ajan mieli siteerata, lukea ihanvaanvieläyksi hillittömän hauska tai terävä tai viisas kohta ääneen kanssa-asujalle, jonka tiesin arvostavan Hotakaisen sanojanlahjoja.

Nyt vaihdoin novelleihin, Valhe & viettelys -novellikokoelmasta on vielä pari tekstiä lukematta. Mutta Leena Parkkisen ja Pasi Ilmari Jääskeläisen novellit ovat jo jääneet riekkumaan pääkoppaani. Hyvällä tavalla.